Viikko tuli ja meni

Viime viikolla vettä tihuutti melkein päivittäin. Keskiviikkona satoi aamupäivällä räntää, mutta se suli saman tien. Tein taas työtä perinteiseen tyyliin ja tulin melkein joka päivä kotiin vasta seitsemän pintaan. Työtehoni ei ole milloinkaan ollut marraskuussa parhaimmillaan. Tultuani iltaisin kotiin lipitin kannullisen teetä pitkin iltaa leipää mutustellen (paitsi viikon kevytpaastopäivänä), luin hesaria ja tuijotin televisiota. Olen kutonut televisiota katsellessa myös yhdet lähes polvipituiset sukat tyttärelle ja kaivanut työn alle keväällä keskenjääneet vävyn kirjoneuletumput.

Olen tuijottanut ikkunasta aamuisin rannan harmautta. Viimeiset valkoposkihanhet ovat viime viikolla liidelleet kohti etelää. Maisemasta korostuu selkeimmin rannan kevyen liikenteen valaisinten nauha. Kosteana päivänä nauhasta erottuu kauniita alaspäin suuntautuvia valokiiloja.

Eilen minua yskitti ja ääni oli painunut matalaksi. Kävin kaupassa ja ostin pojan listaamat ruoka-aineet. Hän tuli iltapäivällä ja valmisti papu- juurespataa ”omasta päästä”. Mausteena oli lasten kasvattamaa chiliä savustamalla kuivatettuna. Siitä tuli melkoinen potku pataan. Pakko on taas kehaista pojan ruoanlaittotaitoja sekä luovuutta ja ennakkoluulottomuutta tällä saralla. Ehdimme jutella mm. Venäjän historiasta ja Euroopan muutoksista. Poikakin muistaa varhaislapsuudestaan Berliinin muurin sortumisen ja tytär on juuri palaamassa sieltä työmatkalta ennen muurinmurtumisjuhlallisuuksia. Mobiililaitteidemme etäisyys on ollut viikon ajan mystiset 1111 km. Sain pojan myötävaikutuksella kerittyä muutaman lankavyyhdin. Illalla katselin televisiosta Komisario Lewisin, mutta nukahdin sohvalle noin 15 minuttia ennen loppuratkaisua. Nyt mietityttää, kuka oli se konna? Tässä sarjassahan loppuratkaisu ei ole aina ennakoitavissa ja paljastuu usein aivan jakson lopussa.

Tänään olen käynyt metrolla Herttoniemessä ja hengittänyt kosteanharmaata ilmaa. Kotona olen viritellyt valot tuomaan vähän piristystä harmauteen. Kertasin vanhasta vuoden 2011 kuukausipostausten sarjasta, mitä mieltä silloin olin marraskuusta. Pätee edelleen (klik). Sen verran marraskuu verottaa voimia, että toista kuukautta avaamattomana säilynyt suklaarasia oli lopulta avattava. Se säilyikin suorastaan ennätysmäinen pitkän ajan avaamattomana!