Äiti, mamma

Viime päivinä olen ajatellut useasti äitiä. Ajattelen häntä muutenkin lähes päivittäin. Tänään olisi hänen 84. syntymäpäivänsä. Äidin eläessä en useinkaan muistanut hänen syntymäänsä, koska poden muutenkin eräänlaista "mustaa aukkoa" marraskuun kohdalla. Olimme äidin kanssa kovia mittailemaan toistemme tahtotiloja, otimme yhteen ja kiukuttelimme toisillemme. Mutta välitimme toisistamme ja olemme antaneet kaiken tukemme toisillemme hädän hetkellä. Se on aina ollut ihan selvää. Ikääntymisen myötä huomaan aina vaan enemmän äidin piirteitä itsessäni – ja lapsissani. Näin hän kulkee edelleen matkassamme.

Viimeksi muutama päivä sitten keskustelimme tyypilliseen tapaan tyttäreni kanssa, että ”kyllä mamma olisi tästä niin iloinen”. Tytär sai lapsesta alkaen unelmoimansa työn ja etenee hyvää vauhtia tutkijanurallaan. Hän sanoi: ”Ei mennyt mamman geenit hukkaan”. Toki hänellä on kolmen muunkin henkilön geenit, mutta tutkijan työssä välttämättömän innostumisen kyvyn ja uuteen asiaan liittyvän uteliaisuuden hän on kyllä ilmiselvästi perinyt minulta. Minä olen nuo samat ominaisuudet perinyt äidiltäni.

Ikääntyessä huomaa joidenkin ikätovereiden innon ja tekemisen ilon lopahtavan. Aika alkaa silloin käydä pitkäksi ja elämänsisältö köyhtyy. Vaarana on koteloitua omaan sisäiseen mukavuustilaan ja alkaa vältellä ulkopuolisia vaikutteita. Äidille ei koskaan käynyt noin, vaikka hän vanhemmiten muuttuikin hieman konservatiivisemmaksi. Toivon, että minullakin innostuneisuutta, luovuutta ja puhtia riittää eläkevuosille asti.

Entä nuo kuvan villasukat? Äidiltä saamani elämänoppi on kädentaitojen itsestäänselvyys tärkeänä osana elämää. Äidillä oli "sukkarinki", suuri joukko ihmisiä, joita hän villasukitti. Minä ja siskoni olemme jatkaneet perinnettä ja luovutamme sukkia lähimmäisille, paitsi perheelle myös tuttaville. Kuvassa olevat eri kokoisiin jalkoihin kudotut sukat ovat tänään menossa lahjoituksena myyjäisiin. Sukat lämmittävät toivottavasti minulle tuntemattomien henkilöiden askellusta.