Elämys!

kuva on lainattu Kansallisteatterin netti-sivuilta

Pirkko Saision kirjoittama ja ohjaama HOMO!-näytelmä Kansallisteatterissa on elämys. Alun kliseisen kaapista ulostulon, sukkahousujen, maneerisen Michelangelon Davidia muistuttavan nuorukaisen ja lasiarkun nielemisen jälkeen näytelmä vei totta totisesti mennessään. Kokemus on valloittava, raisu, vauhdikas, herkkä, hauska, inhimillinen ja toki ajatuksia herättävä.

Näyttelijät loistivat. Vanhaa konkarikaartia edustakoon Juha Muje ja nuorta näyttelijäpolvea mm. Hitlerin roolin esittänyt Olavi Uusivirta. Päällimmäiseksi tunteeksi näytelmästä jäi inhimillinen lempeys ja hyvä tahto. Saisiolla on viisautta olla syyllistämättä edes suvaitsematonta. Eihän itsestään selvyyksiä pidäkään katsojalle alleviivata. Hyvää tahtoa esityksessä kantoi ennen kaikkea Mujeen esittämä prinssipuoliso Veijo Teräs, näytelmän ”näkökulmahenkilö”. Koin Mujeen roolin rönsyilevän ajasta ja henkilöstä toiseen siirtyvän esityksen kokoavana voimana. En tiedä johtuuko tämä henkilökohtaisesta Mujeen kunnioituksesta? Olen ihaillut häntä varsin nuoresta pitäen, aina Turun teatterin Seitsemän Veljeksen Eeron roolisuorituksesta alkaen. Siitä taitaa tosin olla jokunenkin vuosikymmen...

Jussi Tuurnan säveltämä musiikki on vaikuttavaa, vaikka välillä melkein vihloi voimakkuudellaan korvissa. Muutamat laulut olivat kauniita, yksinäänkin toimivia, mm. ”pahan kukasta” kertova sekä vanhan ja nuoren Veijon dialogiesitys ”sieluni on varjoisa puisto”. Paikoitellen musiikista tuli mieleen vanhat Agit Prop:n laulelmat. Riku Nieminen on lostava esiintyjä myös laulajana.

Teatteritaide on toiminut silloin, kun esitys ja sen herättämät ajatukset palaavat mieleen vielä parin päivän päästä kokemuksesta. Näin kävi minulle.