Kaksi viikkoa lomaa normielämästä sai ylittämään pimeimmän talven. Sain nukuttua ja katseltua unia. Sain huuhailla useimmat päivät loman ajan aamusta iltaan
ilman ohjelmaa. Sain tehdä mitä lystää mihin
vuorokauden aikaan tahansa. Sain levättyä ja kerättyä voimia jaksaakseni yli talven. Edessä on muutosvuosi. Kaikki voimat
tulivat siksi tarpeeseen. Blogi on muuttunut loman aikana näköjään vallan yö-painotteiseksi. On korkea aika siirtyä valoisampiin tunnelmiin.
Loma loppui nyt. On alkanut paluu oleskeluyhteiskunnan jäsenenä olosta kurinalaiseen arkeen. No, ihan kiva päivä töissäkin oli loppujen lopuksi. Hakaniemestä oli sulanut tai putsattu valtavat liikkumista haittaavat lumiröykkiöit. Tuli melkein keväinen olo. Työkaverit sanoivat, että näytän levänneeltä. Hyvää loma siis minulle kaikin puolin teki.
Kevättä ja pitenevää päivää kohti!
Minä olen kyllä sitä mieltä, että ihmisillä on liian vähän lomaa. Loma on niin mahtava juttu. Sitä voisi siis olla vähän enemmän. Minulla on jo toinen viikko töissä, joten olen jo ihan urautunut. Mukavaa työn alkua!
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä - voisin hyvin tehdä pitempää, intensiivistä työviikkoa ja vastaavasti viettää enemmän lomaa. Jaksan tehdä pitkiä päiviä, mutta väsyn pitkästä ylityöputkesta. Nopesti sitä ihminen tietysti taas urautuu. Niin varmaan minäkin jo esim. huomenna ;)
PoistaNo voi kurjaa. Toivottavasti taudit ovat nyt takanapäin.
VastaaPoistaOlen myös yökukkuja ja aamu-unittelija. Myöhästyin tänään ihan reippaasti. Huomenna ehkä ehdin yhdeksäksi, jolloin pitäisi olla töissä...
Kurinalaista arkea täälläkin yritetään harrastaa, ruokailujen ja liikunnan osalta, kyllä se taas tottuminen vie voimia ja maha kurnii, kuka sen suklaan on oikein keksinyt, murr......
VastaaPoistaSarppu, sanos muuta. Herkullisia ohjeita muuten blogissasi.
PoistaMinulle taas monet työkaverit sanoi, että minulla on hieno tukka! Kävelin ihan outoon kampaamoon kun näin, että kampaaja järjesteli pulloja hyllyllä ja nips naps tukka lyheni. Hyvä tapa piristää nuhrutalviminää.
VastaaPoistaMun tukka taas ei oo. En ole käynyt leikuuttamaassa vähään aikaan enkä ole jaksanut aamulla pestäkään. Ei meinaa päästä arjen aikatauluihin meikä...
Poista