torstai 3. tammikuuta 2013

"Unittelua"


Ilotulituksen kuvauskokeilua pitkällä valotusajalla. Kuvan sävyjä on muokattu maalauksellisiksi.

Herään aamulla ensimmäisen kerran pimeään. Tuntuu viileältä ja kuulen seinänaapurin yskivän. Vedän peiton paremmin ylleni ja muotoilen tyynyn höyhenet niskalle sopiviksi. Vaivun takaisin pimeään. Seuraavan kerran herään kesken unen ja kuulen yläkerran naapurin kulkevan eestaas asunnossaan.  Säleverhojen välistä näen valoisaa. Käännän kylkeä ja suljen silmät vielä hetkeksi. Vaivun meditatiiviseen unen ja valveilla olon välitilaan. Se on ihan parasta.

Lopullisesti herätessäni katson kelloa. Kymmenen! Otan vierestä kesken olevan kirjan ja jatkan aamua lukemalla tunnin lämpimän peiton alla.

Karl Ove Knausgårdin kirjaan (Taisteluni – ensimmäinen kirja) ei ole ollut ihan helppo päästä sisälle. Jossain 40. sivun paikkeilla se tempaisi imuunsa ja nyt en voi keskeyttää. Menen lauantana ostamaan toisen kirjan taisteluja. Kolmatta kirjaa ei ole vielä suomennettu, mutta Norjassa sekin on kuulemma kuohuttanut. Täältä löytyy mielenkiintoinen Juha Itkosen artikkeli kirjailijasta. 

Loman ajan olen levännyt niin hyvin, että olen laskenut eläkeikään jäljellä olevat työvuodet. Olen myös seurannut työuran pituuteen ja työkykyyn liittyvää keskustelua itsellekin ajankohtaisina. Koen olevani siinä mielessä työuran huipulla, että voin käyttää työssä hyödykseni koko yli 30 vuoden työkokemusta ja erilaisissa töissä kertynytty ammatillista näkökulmaa. Ikä näkyy siinä, että lepo työstä on erityisen tärkeään. Se on välttämätöntä. 

7 kommenttia:

  1. Riittävä lepo ja hyvä uni ovat todella tärkeitä. Tähän aikaan vuodesta on kyllä vaikea havaita, koska päivä alkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, Saila. Tänään varsinkin on ollut aivan yyyliii pimeää. Ei valon häivääkään ainakaan tääl stadis.

      Poista
  2. Ihanaa lomailua! Lisäksi kivasti kirjoitettu. Tuota Knausgårdin kirjaa hypistelin kaupassa ja kysyin mieheltä, haluaisiko hän sen jouluksi. Ei kuitenkaan halunnut sitä, vaikka minä olisin itse mielelläni lukenut sen. Saahan sen kyllä kirjastostakin, laitanpa muistiin. Kiitos tuosta linkistä, oli älyttömän mielenkiintoinen haastattelu! Kirja on nyt ihan pakko lukea.

    Antoisaa loppulomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suosittelen, vaikka oli vaikea päästä kirjailijan "pään sisään". Aloitin monta kertaa enkä päässsyt eteenpäin. Moni kuitenkin suositteli, enkä suotta ollut sinnikäs.

      Poista
  3. Itsekin pyrin ostamaan enimmäkseen pokkareita, koska niitä on helppo lukea vaikka ratikassa työmatkalla. Jätän luetun kirjan ratikkaan, jos sillä ei ole mitään erityistä annettavaa toisella lukukerralla. Toivon, että joku nappaa mukaansa.
    Sama edessä minulla eli töihin paluu maanantaina kahden lomaviikon jälkeen. Eiköhän se suju...

    VastaaPoista
  4. Heh-heh, olet laskeskellut työvuosia. Sinä eteenpäin, minä lasken taaksepäin... Jaha, kylläpä se 33 vuotta ja risat meni äkkii, vilauksessa. Menen nukkumaan mitensattuu (kun aamulla saa nukkuu). Mutta se ei pitkälle vetele, täytyis vissiin eläkkeelläkin jokin järjestys olla. Ainakin tänä aamuna tuntui aika hyvältä, kun nousin jo kahdeksalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jo loman aikana aikataulu menny ihan sakaisin. Alan elää ihan kuin meidän äiti eli valvon myöhään yöllä ja nulun puoleen päivään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!