Voisin kirjoittaa siitä, miten kiireinen tempo jää päälle ja veren adrenaliinipitoisuus
jää keikkumaan ylätasolle.
Voisin kirjoittaa työkuvioissa pitkään jatkuneesta jännitteisestä tilanteesta.
Ja siitä, miten jännitteinen viikko saa perjantaina huipennuksen.
En kirjoita siitä, miten herään aamuyöstä kolmelta ja kuuntelen koko lopun aamua,
kuinta Vantaan lentokentälle laskeutuvat lentokoneet laskevat korkeutta ja
moottorien kierroksia niin, että meteli tunkeutuu avoimesta ikkunasta häiritsevästi korviini asti.
Kirjoitan siitä, mitä sitten tehdään.
Lähdetään vaikka Habitare-messuille huolettomasti kävelemään ja ajatellaan jotain muuta.
Ei katsella harmaan sävyjä taitetusta valkoisesta hiilenmustaan ja kaikkea siltä väliltä.
Ei katsella, vaikka harmaa onkin yksi lempiväreistäni.
Haetaan muita harmonisia sävyjä ja energisoivia väripareja.
Tällaisesta veden sävystä olen aina pitänyt.
Osaan sekoittaa värinapeista monia tällaisia kauniita sinivihreitä sävyjä.
Siro ja ajaton Taru-sohva (Junet) on saanut tunnustuksena sijansa "tomittajien tusinaan".
Kiikkustuolit on todettu neurologien tutkimuksissa aivoille hyväksi!
Yki Nummen Kupla-valaisimia löytyy myös energisoivissa väreissä.
Keltaisen Kuplan alla aamu alkaisi aina aurinkoisena - syyspäivän tasauksen jälkeenkin.
Tämä heijastava väriplekseistä koottu valaisin ei sen sijaan rentouta aivoja.
Eero Aarnion ponit ja dinot ovat hauskoja ja niitä katsoessa tulee iloinen mieli.
Huopapalloja akustoivissa pinnoitteissa.
Vaimentaisiko tämä akustiikka-tuote lentokoneiden melun makuuhuoneessani?
Nämä maton nystyrät tuntuvat varmaan mukavilta ja pehmoisilta akupistepalloilta jalanpohjissa.
Värikäs fatboy sopisi parvekkeella lepoiluun.
Ja nämä palleroiset olohuoneen nurkkaan tv:n äärellä löhöilyyn.
Uhkaavia sadepilviä Marimekolta.
Iltataivaan sävy Artekin osastolla rentouttaa.
Isoäidin neliöt on huovutettu kotoisen pehmeäksi matoksi.
Eiköhän musta-valkoisia mattoja ole nähty jo kylliksi ja riittävän pitkään?
Olisiko aika siirtyä väreihin ja perinteisiin räsymattoihin?
Matto on SIINU:n tuotantoa (Sinulle Iloa, Ihanuutta, Nautintoa ja Unelmia).
HEIJASTIN-tila symbolisoi unta.
Aika sekavaa?
Pehmeän ylelliset ja kauniit sävyt voisin kietoa harteille.
Mutta en sentään kiedo, kun hinta on noin 200 euroa.
Lisää veden sävyjä.
Turkoosihan on sävynä rauhoittava eikä ärsytä juuri ketään.
Nanny Stillin maljakot jäivät minulta ostamatta hämäläisvuosinani,
vaikka niitä oli usein kirppiksillä. Harmittaa nyt, etten tullut ostaneeksi.
Isä sai joskus syntymäpäivälahjaksi Oiva Toikan turkoosin ison maljan.
Malja oli lapsuuden kodissa aina piirongin päällä ja täyttyi tulevasta postista ja postikorteista.
Kunnes eräänä päivänä joku pudotti maljan päälle jotain ja malja muuttui siniseksi sirpaleläjäksi.
Muistan sen ihanan maljan aina, kun näen nämä turkoosinsiniset floorat.
Näitä kauniita Gunnel Nymanin maljakoita voi vaan keskittyä tuijottamaan.
Tai laskea kuplien lukumäärän ja nollata kaiken muun kohinan ympäriltä.
Tähän voisin kellahtaa ja painaa posken vasten pellavaista pehmeyttä.
* * *
Tänään nautin kauniista syyspäivästä ja pitkästä kävelylenkistä.
Adrenaliinia on enää ihan hivenen yli oman tarpeen.
Ensimmäisessä kuvassa on herkulliset värit ja muodot. Kieltämättä nykyisin alkaa tuntua, että musta-valko-harmaa on jo niin nähty, vaikka se miellyttää usein omaakin silmääni. Värikkyys tuntuu uudelta.
VastaaPoistaToivottavasti viikonloppu laski ylivirityksen ja saat nukkua taas kunnolla:)
Kyllä minäkin olen ihan ehta musta-harmaa-valkoinen. Väreistä läheisimpiä ovat murretut sävyt ja nyt halusin keskittyä juuri väreihin kaiken harmauden keskellä.
PoistaSuljin tältä kesältä makuuuhuoneen ikkunan, ettei tarvitse kuunnella ainakaan enää sitä lentokoneiden moottorien ujellusta.
Hyvä että adrenaliinitaso laski.
VastaaPoistaUpea tuo sohva, siinä on menneiden vuosikymmenien henkeä mukavasti.
Kyl tää täst taas kai...
PoistaSohva oli todellakin kaunis ja siinä oli hyvä istua. Tosin kokeilin vain nopeasti kun oli paljon nähävää ja kierreltävää.
Kiitos tästä aivan ihanasta väriterapiapostauksesta, hyvää teki täälläkin. Tunnelmat on kans miten sattuu, johtuen muutaman viikon sairastelusta, kun flussa linnottautunut astmaatikon keuhkoihin jne. Sopisi jo hiukan hellittää. Tsemppiä sinnekin ja toivotaan että löydetään muitakin keinoja laskea adrenaliinitasoja. Mukavaa alkavaa syyskuun viimeistä viikkoa.
VastaaPoistaOle hyvä vaan! Pikaista paranemista. Linnoitautunut flunssa ei ole sekään hyvä seuralainen kuten ei adrenaliinikaan ;)
PoistaNuo Siinun matot ovat kauniita. Sellaisen voisin ottaa kotiini.
VastaaPoistaNiin minustakin. Alkoi tehdä oikein mieli istahtaa kangaspuiden ääreen. Ajattelin kuitenkin aluksi ryhtyä leikaamaan matonkuteita.
Poista