Viime viikolla huhkin
melkein joka ilta töissä kahdeksaan, yhtenä iltana olin Kaupunginteatterissa. Muuton valmisteluhommat etenivät vain teoreettisella tasolla. Keskeneräinen
kirja (Westö), mielessä pyörivä kutkuttava kirjoitustehtävä ja muuton
organisointi polttelevat mielessä pitkin yötä. Osan yöstä nukun mielessäni jo
uudessa kodissa ja heräilen outoihin ääniin. Olo oli aamulla aivan venähtänyt.
Päätin lähteä aamiaisen
jälkeen kävelemään, kun ulkona näytti olevan mukava ilma. Teinkin vähän
pitemmän kävelyreissun aina Vallilaan asti. Hyvä päätös, virkistyin.
Aurinko paistaa iltapäivällä
kauniisti asuntooni. Ruusut nuokkuvat maljakossa. Aurinko paljastaa huoneilmassa leijuvan pölyn, koska
olen raivannut vanhoja lehtiläjiä roskiin. En kuitenkaan aio tehdä täällä enää
muuta kuin loppusiivouksen.
Nyt juuri minulla on liian
vähän aikaa melkein kaikkeen. Tarvittaisiin kahdeksas päivä viikkoon. Harmi kun viikkokalenterista puuttuu yksi päivä - lauantain ja sunnuntain välistä toivontai.
Mullekin ois käyttöä tuolle toivontaille. Yleensä aina viikko vaihtuu liian äkkiä. On se vaan kumma.
VastaaPoistaEn ehdi kirjoittaa sitä vanhamamma-juttua, vaikka se pyörii koko ajan päässä. Kehittelen erilaisia teorioita siitä ajasta, kun äiti sai alkunsa. Toivontai olisi tarpeen.
PoistaMuuttoloman saisi joku sinulle myöntää, vaikka kiitokseksi iltatöistä:) Kävelyretki päivänvalossa varmaan onnistui myös purkamaan vähän stressiä.
VastaaPoistaRauhallista sununtaita!
Mulla on tulossa lomaa melkein koko joulukuuksi ja siksikin pitää kiirettä. Pitää nimittäin saada kaikki mahdolliset työt alta pois. Kyllä se kävelylenkki tänään tekikin hyvää, aivot vähän tuulettuivat.
PoistaYlioppilasjuhlat on tulossa, tänään oli Laurin nimi lehdessä, mutta kyllähän se tiedettiinkin...
VastaaPoistaHieno juttu. Annalla on sitten jo puolet perintölyyrista plakkarissa.
PoistaVoi mikä ihana ajatus, yksi lisäpäivä lauantain ja sunnuntain väliin, täydellistä :) minullakin olisi niin paljon kaikkea kivaa mitä haluaisi tehdä, mutta minkäs teet kun aikaa on liian vähän, sitten toteutetaan vain ne tärkeimmät...odotan innolla kuvia siitä uudesta kodista...valoa loppuviikkoosi.
VastaaPoista