Voi tätä arkea!

  

Päivät hupenevat käsistä, vierivät sormien välistä. Aamulla lähden töihin ja juuri milloinkaan en palaa kotiin ennen seitsemää. Ei ole ollut melkein koko alkuvuoden aikana riittävästi tilaa ajattelulle. Se on paha juttu, todella paha. Viikonloppuisin olen kyllä virkistäytynyt mielenkiintoisissa paikoissa ja mukavassa seurassa. Pitäisi keritä uimaan. Se on minulle tehokkain keino kohottaa kuntoa. Onneksi osaan pitkittyneistä työpaineista huolimatta relata iltaisin ja nukkua hyvät yöunet.

Tänään siivosin töissä outlookin kalenterista tarpeettomiksi käyneitä nimiä. Muutama on jäänyt eläkkeelle, pari vaihtanut työpaikkaa ja kolme menehtynyt sairauksiin vuoden kuluessa. Mietitytti kaikkien joukosta poistuneiden nimien siivoaminen. Pysäytti ja sai ajattelemaan. Me sitkeät olemme työnantajille vastuuta kantava voimavara. Mutta ei meidänkään selkänahkaa jyystämällä maailmaa silti paranneta. Ei paranneta!

Tyttären ja vävyn innoittamana teen hyvää itselleni. Kevätsiivousta ainaskin. Olen kuukauden vegaani-ruokavaliolla ja katson, mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään? Liha yms. eivät näköjään tee tiukkaakaan ja sen tiesinkin ennalta. En tunne minkään sortin himoa jotain pihvilihaa kohtaan. Ei juustosta luopuminenkaan ole loppujen lopuksi ollut vaikeaa, vaikka niin etukäteen kuvittelin. Kahvimaitoa kaipaan ja teehen hunajaa. Soijamaito ei maistu maidolle ja juoksettuu herkästi, vaahterasiirappi sen sijaan on hyvä hunajan korvike. Aamujugurttia himoitsen eniten. Kokeilen erilaisia soija-, kaura- ym. jugurtteja. Osaako joku vinkata hyvästä jugurtin korvikkeesta?

Itsepetosta tai ei, mutta pääsiäisen suklaamunat piti tietenkin syödä ennen ruokavaliolle ryhtymistä. Rajansa se on sentään ihmisen kieltäymyksillä. Munat syötiin siis varastoon hyvissä ajoin eikä niitä enää edes tee mieli.  No, ehkä ihan vähän yhtä Fasun mignon-munaa.

Nyt syödään näitä muita soikeita. Tutuksi tulevat nyt tofut, tempet sun muut vegaanit maut.