Minulla kuluu näköjään yksi päivä haahuiluun työn ja vapaa-ajan väillä. Onkohan tämä niin sanottua ikääntymisilmiötä?
Olin suunnitellut jo ajat sitten meneväni Kumpulan kasvitieteelliseen
puutarhaan heti kesäkauden avajaispäivänä eli vappuna. Ulkona on kuitenkin
kylmää, harmaata ja vettä vihmoo ikkunaan. Pysyn siis suosiolla kotipesässäni.
Aamulla kuuntelin
radiosta perinteisiä työväenlauluja. Tykkään niistä historiallisena havinana. Melkein liikutuin. Muutenkin vappu on minulle enemmän työväen ja kevään juhla
kuin ylioppilaiden ja opiskelijoiden kevätkarkelo. Valkolakkinikin on
aivan käyttämätön ja liian valkea edes päähän pistettäväksi. Edellisessä
muutossa mietin hetken, tarvitsenko sitä enää. Mutta toki se symboloi tiettyä
nuoruuden etappia, joten en raaskinut heittää menemään.
Työväenlauluja
kuunnellessa muistin Eila M:n, jonka kanssa 1970-luvun lopulla pesin Porissa kirjaston
rakennustyömaalla ikkunoita yhden kesän. Eila oli hyvä laulaja ja lauloi porilaisessa
Agit Prop:n tyylisessä kuorossa. Muistaako Auli-sisko kuoron nimen? Pestessämme
ikkunoita hän lauleli Nataliaa ja muita iki-ihania laulelmia. Parin yhteisen
raksakesän jälkeen tiemme erosivat. Eräänä päivänä joitakin vuosia sitten katseeni
osui Helsingin rautatieasemalla tupaten täynnä olevalla paikallisjunien
laiturilla tutun näköisiin ruskeisiin silmiin. Hetken löi tyhjää ja sitten
muistin, että ohittamani henkilö oli juuri tuo laulava Eila. Ihmisiä tungeksi
molempiin suuntiin, mutta vaistomaisesti pysähdyin ja käännyin katsomaan
taakseni. Juuri samalla hetkellä Eila kääntyi ja katsoi minua. Hetken tuijotimme
keskellä ruuhkaa etäältä toisiamme ja sitten jatkoimme matkaa omiin suuntiimme.
Nyt parhaillaan kuuntelen
radiosta J. Karjalaisen konserttitaltiointia. Siinä on sitten tyylillä
muuntautunut ja vuosien karttumisesta huolimatta poikamaisen pilkkeen säilyttänyt
monipuolinen taiteilija. Hänen laulunsa ”Ankkurinnappi” liittyy tiettyyn
elämäni hetkeen. Voi voi, tässä alkaa meikä jo toistamiseen herkistellä. Ikääntymisilmiö nro kaksi?
Hyvää vappua!
Ikääntymisilmiöt :-D Kyllä sitä huomaa tulleensa itkuherkemmäksi vuosien mittaan, krhm.
VastaaPoistaRentoa vappua sinne!
Olen tainnut vähän aina herkistyä helposti, mutta nyt entistä helpommin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOtetaan uusiks: muistan Eilan ja kuuntelin minäkin työväenlauluja ennen kuin lähdimme lintutorniin. Oli muuten kiva virkata marseljeesinkin tahdissa!
VastaaPoistaMuistatko sen lauluryhmän nimen, joka 70-luvulla Porissa esitti taistelulauluja? Mää en muista millään.
PoistaSanat Arvokas Ikääntyminen eivät ole varsinaisesti tuntuneet koskaan omilta, mutta nyt huomaan ajattelevani asiaa ajoittain. Nuoruuteen tarrautuvat ihmiset huomaa kyllä. Mainitsemasi J. Karjalainen kuuluu juuri niihin artisteihin, jotka kehittyvät ja kuitenkin ajan kuluessa pysyvät kuitenkin persoonallisena omana itsenään. Poikani toi viime vuonna hänen uuden levynsä ja se on pyörinyt meillä paljon.
VastaaPoistaOlin nuorena niin vaihtoehtorockin läpilyömä ihminen, ettei ylioppilaslakin käyttäminen tullut kuuloonkaan. Sitä paitsi yliopistossa kaikilla oli sellainen, joten sillä ei siksikään ollut merkitystä. Siksi meilläkin on kaksi hohtavan valkoista lakkia laatikoissaan. Kumpikaan vanhemmistani ei ollut saanut mennä lukioon, joten lakki on suuri arvostettu kapine ja ihailen sitä joskus itsekseni;)
Ihanat valkovuokot!
Musta tuntuu, etten ole pariinkymmeneen vuoteen olennaisen paljon muuttunut mieleltäni ja persoonaltani. Keho kylläkin muuttuu enemmän. Minusta on kuitenkin hyvä olla tämän ikäinen ja näyttää ikäiseltäni. Täyteläiset työviikot alkavat kuitenkin väsyttää, sille ei mahda mitään. Ei vielä nelikymppisenä väsytänyt, vaikka paahtoi täysillä.
PoistaIkääntymisilmiön tarkasteluun liityn myös minä ja samaan ilmiöön liittyy myös tuo kuvissasi oleva Muija-kangas. Sen beesi-sinisestä sävystä oli tehty rippimekkoni. Sinulla oleva sävy on ihana, varsinkin vuokkojen alla. Oma valkolakkini viettää vintissä olevassa pahvilaatikossaan yhtä tasapainoista ja vaputonta vuoden kiertoa kuin minäkin. Huohahdin, kun saatiin kylmä vappu ja sain kotikyytiä teinejä vuoden ihanimman juhlan vietosta jo varsin aikaisin viime yönä. Niin, että… minä myös nautin ikääntymisen tuomasta vapaudesta ja näkövinkkelistä.
VastaaPoistaMinulla oli myös teininä sinipohjainen itse ompelemani muija-liivihame. Se olisi muuten nyt ihan muodikas taas mallinsakin puolesta. Tämä pöytäliina on uusiomuijaa muutaman vuoden takaa. Se on kiva väriläiskä muuten aika neutraalissa kodissani.
PoistaAika aikaa kutakin. Parina ensimmäisenä opiskeluvuonna valkolakki kuului vappurekvisiittaan, kun ylioppilaspaikoissa liikuin. Kaapin perällä on lakki sen koomin lojunut. Kyllä J. Karjalainen on paikkansa ansainnut musiikkimaailmassamme. Kerran oli esiintymässä firman kesäjuhlissa. Niihin aikoihin, kun Väinö, Väinö... missä se Väinö on -kappale oli uusi. Sininen paita ja kitara ovat jääneet mielikuviini. t. Piri
VastaaPoistaNytpä muistan, että minulla oli neliskanttinen huivi tuosta Muija-kankaasta. Kuviointi oli sini-beesiä ja reunassa oli beesiraita. Kyllä taidettiin elää 1970-luvun loppupuolta, kun huivin hankin. Löytyi äitini huivivarastosta viime keväänä.
Niin, asioiden tärkeys muuttuu elämän kuluessa. Jotkut asiat ovat jossain vaiheessa tärkeääkin tärkeämpiä ja sitten myöhemmin merkityksettömiä. Muistan, kuinka odotin täyttäväni 16 v ja sitten 18 v. Nyt vuodet vilahtavat ohi ja huomaa korkeitaan ns. pyöreät vuodet.
Poista