Tänään jäivät taakse hiekkaranta, kanava, Uutela, Kallahti ja yksi koti.
Muistoksi
kuvasin kaikki kukat ja nuput MK:n pihalta.
Sitten suljin oven viimeistä kertaa.
Oma muutto oli niin stressaava, ettei ehtinyt fiilistellä. Fiilistellään tätä toisen muuttoa.
Joskus on hyvä jättää asioita taakseen ja jatkaa matkaansa uusin eväin. Todella kauniita kukkia!
VastaaPoistaNäin on - eteenpäin porskutellaan.
PoistaSuloisia kukkia. Mikä on tuo tummanpunainen (kolmas kuva ylhäältä) - jokin kirsikkako? Haikeaa jättää tuollainen koti taakseen, sehän on ollut sinulle kuin kiva hotelli, jossa sinua on pidetty kuin piispaa pappilassa, jos olen oikein ymmärtänyt.
VastaaPoistaTummanpunainen on joku koristeomenapuulajike, jossa on tummat lehdet ja kukat. Aloitteli vasta kukintaansa, toisissa kuvissa on saman puun nuppuja.
PoistaMuutot voivat olla ihania, haikeita, vaikeita, surullisia, seikkailun alku tai loppu...mutta aina ne ovat jännittäviä, hyppy johonkin uuteen.
VastaaPoistaKaikenlaisia tunteita liittyy tähänkin muuttoon. Päällimmäisenä kuitenkin helpotus, koska uusi koti odottaa eikä isohkoa asuntoa ole ihan helppo näinä aikoina myydä.
PoistaJostain kun päästää irti, niin saa jotain uutta tilalle. Upeita valokuvia, kevät on niin ihanaa kukinta-aikaa =)
VastaaPoistaOdotellaan mielenkiinnolla edessä olevaa uutta. Ehkä kerronkin siitä blogissa myöhemmin.
PoistaIhania kukkasia!!!
VastaaPoistaKiitos.
PoistaMInäkin olen kova fiilistelemään niin muuttoja kuin myyntejäkin.
VastaaPoistaNyt suoraan sanoen seuraava muutto pelottaa monin tavoin.
En kuitenkaan päästä pelkoa valloilleen, kun ei nyt juuri ole mitään erityistä
aihetta siihenkään. Voisinkin ehkä fiilistellä jonkun muun muuttoa… tai oikeastaan…
niin teinkin, kun ystäväni perusti ihanaa sinkkukotiaan.