torstai 26. kesäkuuta 2014

Syöksähdys lomalle


Olen lukenut lehdestä, kuinka pitää valmistautua lomaan. Pitää hidastaa hyvissä ajoin työtahtia, pitää putsata työpöytä ja antaa tilaa uudelle, on hyväksi valmistella vähän ja positiivisella mielellä loman jälkeisiä työkuvioita. Lomaohjelma pitäisi suunnitella itselle ja perheelle armeliaasti, ettei tuli lomastressiä tai parisuhdekriisiä.

Minä tein viimeiset työpäivät töitä kellon ympäri lähes paniikkitunnelmissa ja tulin eilen kymmeneltä illalla kotiin. Vatsaa kurni nälästä, mutta onneksi kämppis MK kysyi, että saisiko olla jotain? Ja niinpä hetkessä eteeni ilmestyi kuppi teetä, voileivät ja rahkapulla! Aamuyöllä herätessäni ajatukset vielä pyörivät töissä ja aamulla soi sulkematta jäänyt työpuhelin. Aamupäivän ajan oli vielä vähän säädeltävä MK:n työkuvioiden kanssa enkä tiennyt millä kulkuneuvolla lähden siskon luo Poriin ja mihin aikaan. Puoleen päivään mennessä asiat kuitenkin ratkesivat ja nyt alkaa tuntua ihan pikkuisen siltä, että LOMA on nyt alkanut. Töistä lähtiessä pöytä ja kaikki apupöydät jäivät siivoamatta ja paperiläjien peittoon. Tekemättä jänneet työt pinosin kolmeen kasaan kiireellisyysjärjestyksen mukaan: kiireelliset, lähes yhtä kiireelliset ja vähemmän kiireelliset. Niihin palaan loman jälkeen.

Ei se elämä aina mene niin kuin parasta olisi eikä lomalle laskeuduta kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Mutta kuitenkin LOMA alkoi nyt ja lähden ehtoisan emännän eli Auli-siskon hoiviin Poriin muutamaksi päiväksi. Mitään muuta ei sitten ole vielä suunniteltukaan loman varalle, joten lomastressiä ei nyt ainakaan ole odotettavissa! Illalla nähdään Auli ja J!

6 kommenttia:

  1. Ei sulle sitten tule lomanalkamispaniikkia? Mulla oli ennen hirveän huono olo kaksi ensimmäistä lomapäivää, kun putosin kovasta vauhdista pois. Tiesin kokemuksesta, että kolmantena helpottaa, siihen asti piti vain kitkutella. Onneksi ei ole enää.

    Hyvää kesälomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtamalla maisemaa vältyn aika hyvin panikonnilta. Nytkin se toimi, mutta pitää välillä sysätä työaatokset syrjään, vähän ne vaaniskelevat mua :(

      Poista
  2. Voi miten mukavaa. Vietä ihana, rentouttava ja värikäs loma! Jotenkin tuntuu, että loma on kyllä aina sellainen, tuiki tarpeellinen ja mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeellinen loma on tänäkin vuonna. Kiitos, pyrin rentoutumaan ja ajattelemaan muita asioita.

      Poista
  3. Ihanaa lomaa.

    Olen eläkeläisenä mietiskellyt lomaa. Muistan väkevästi kuinka ihanaa oli lähteä lomalle ja vapaalle ja kuinka pitkältä se neli- tai viisiviikkoinen tuntui loman alkaessa. Nyt kuitenkin aina jotenkin ahdistun, kun joku kertoo lomalle lähtemisestään. Muistan sen niin kuin eilisen päivän. Ja sen kuinka nopeasti loma sitten hurahti. Nyt tuntuu uskomattoman ihanalta, ettei loma ala eikä lopu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perässä tullaan, mutta jokunen vuosi vielä tässä vielä on jäätävä lomalle ja palattava takaisin töihin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!