Helsingin edustalla, Suomenlinnan kupeessa oleva pieni Lonnan
saari on avattu yleisölle. Saarelle liikennöivä Suomenlinnan laiva tekee
kieppauksen Lonnaan kerran tunnissa. Saarelle on vain muutama viikko sitten
avattu ravintola ja kahvila ulkoilmaterasseineen. Ohjelmaa ja tapahtumia lupaillaan järjestää. Katso täältä, jos saaren tarjonta kiinnostaa.
Pesiville lokeille ja valkoposkihanhille yleisö näyttää tulleen ihan puskista.
Aika rauhallisesti nämä pesijät kuitenkin näyttivät ottavan töllistelijät ja
kameroillaan zoomailevat. Aikaisempina keväinä linnut ovat saaneet pesiä saarella lähes omissa
oloissaan.
Toivottavasti ei tule rankkasadetta vähään aikaan.
Osa valkoposkihanhista on jo kuoriutunut ja saarella taapertelee harmaata karvapalleroisia. Hanhet pesivät
pareittain. Vartioiva hanhi puolustaa aika raivokkaasti pesuettaan.
Hautova hanhi näytti minun mielestäni rauhalliselta ja tylsistyneeltä. Se järjesteli koko ajan
munia ja peitteli niitä höyhenillä. Tämä kuva on otettu ihan venelaiturin vierestä laiturila käsin.
Saarella on mielenkiintoinen historia. Lonnalla on mm.
allekirjoitettu Suomen sodan jälkeen sopimus, jolla Suomi siirtyi osaksi Venäjän keisarikuntaa. Saarella on myös purettu sotien jälkeen laivojen
magnetisointia, etteivät alukset laukaise miinoja. Laitteet on museoitu saarelle.
Suosittelen tutustumaan saaareen ja sieltä käsin avutuvaan upeaan
Helsinki-panoraamaan.
Pesivät ja muniaan järjestelevät tai poikasiaan hoitavat emot ovat jotenkin niin liikuttavia (inhimillisiä) ja kovin haavoittuvaisia.
VastaaPoistaValkoposket ovat sopeutuneet hyvin kaupunkiympäristöön. Eivät näytä olevan moksiskaan, mutta poikasistaan pitävät hyvää huolta.
PoistaOi! Tämä oli mielenkiintoinen tieto. Mennyt minulta ihan ohi. Täytyy pitää mielessä ja käydä vierailulla.
VastaaPoistaSusoittelen, erityisesti kauniina päivänä.
Poista