Aatelisneito Kitty Linderin jalanjäljillä

Historian tapahtumien kuvaaminen jonkin henkilön ja hänen historiansa kautta tekee historiasta käsin kosketeltavaa ja lisää mielenkiintoa historian käänteitä kohtaan. Tämän opetti minulle Porin tyttölyseossa 1970-luvulla mainio historian opettajani Irja Rintala. Hän piti meitä oppilaita usein hereillä värittämällä historian tapahtumia pienillä henkilöhistoriallisilla episodeilla. 

HS:n heinäkuun kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen artikkeli rakastuneesta Mannerheimista ja rakkauden kohteesta aatelisneito Kitty Linderistä, joka asui lapsena ja nuorena Mustion linnassa. Linnan omisti Linderin suku. Historian havinoissa omaisuus sittemmin hupeni, mutta Mustion linna on viime vuosina palautunut samaisen Linderin suvun omistukseen. Nykyään Mustion linna vetää vierailijoita hotellina, koulutus- ja kokoustilana ja museona. Lehtiartikkelin luettuani halusin mennä uudestaan kävelylle hienoon puistoon ajatuksissani erityisesti Kitty-neito.

Artikkeli oli mielenkiintoinen kuvaus nuoreen neitoon rakastuneesta ja samaan aikaan Suomen itsenäisyyden ensi vuosia ohjaksissaan pitäneestä, tuolloin jo ikääntymässä olleesta Mannerheimista. Tarina perustuu Kansallisarkistosta yllättäin löytyneisiin Mannerheimin Kittylle kirjoittamiin kirjeisiin. Kittyn kirjoittamia kirjeitä ei sen sijaan ole löytynyt Mannerheimin jäämistöstä. En ole kuulunut jostain syystä Mannerheimin erityisiin fanittajiin, vaikka hänen roolinsa historian tärkeinä vuosina on ollut Suomen valtiolle ilmeisen merkityksellinen. Artikkeli ei muuttanut mielikuvaani. Kirjeistä välittyy kyllä aito keskinäinen ihastus, mutta samalla marsalkan halu säilyttää oma vapautensa Kittyn pitkästä odotuksesta piittaamatta.

Kuvat Kittystä ovat puhuttelevia. Hän vaikuttaa muutaman artikkeliin liitetyn kuvan perusteella rohkealta, iloiselta ja hieman poikamaiselta. Ehkä myös kunnianhimoiselta, koska oli valmis sinnikkäästi odottamaan Mannerheimin avioerojärjestelyjä, Suomen poliittisen tilanteen vakautumista jne. Mannerheim sen sijaan sepitti artikkelin mukaan ja historian kautta siivilöitynä Kittylle selityksiä selitysten perään. Hän perusteli suhteen vaikeuksia avioeroa vastustavalla entisellä vaimolla vielä silloinkin, kun avioero oli todellisuudessa jo tullut laillisesti voimaan. Kohtuullisen omahyväiseltä ja tunteissaan ailahtelevalta marsalkka vaikuttaa tässä valossa.

Aloin tietysti arvioda naisen asemaa sata vuotta sitten ja tänään, vaikka todellisen ja täydellisen tasa-arvon suhteen olisi vieläkin tehtävää. Osittain Kitty ehkä todellakin eli Mustiossa ja elämässään ”linnassa”, koska tuohon aikaan naimaton nainen oli taloudellisesti täysin riippuvainen miespuolisista sukulaisistaan ja heidän taloudellisesta avokätisyydestään. Vaikka Kitty oli kielitaitoinen ja erityisen hyvä ranskan kielen taitaja, ei hänellä juuri tainnut olla mahdollisuuksia hankkia koulutusta ja työtä, luoda omaa uraa tai elättää itseään. Ainoan työtehtävän monikielinen Kitty Linder suoritti Helsingin olympialaisissa tulkkina.

Mustion linnan ympärillä oleva puisto on aivan mahtava. Puisto on alkujaan ollut barokki-henkinen, mutta muutettu 1800-luvulla vapaamuotoisemmaksi englantilaistyyliseksi puistoksi. Lontoon vehreät puistot suurikokoisine vanhoine puineen, vesiaiheineen, patsaineen ja ruusuineen tulevatkin puistossa mieleen. Olen aina ollut viehättynyt iäkkäisiin jalopuihin ja vihreisiin nurmikenttiin ja siihen, miten valo ja varjot siivilöityvät puiden latvuksista. Kaunista!

Artikkelin mukaan Kitty Linder kuoli 88-vuotiaana vuonna 1969 elettyään viimeiset vuotensa yksinäisenä ja katkeran oloisena Pierinkadulla vanhainkodissa. Lehtiartikkelin lukemisen jälkeen hän jäi ehkä minun lisäkseni muidenkin artikkeilin lukeneiden mieliin. Muistan hänet vastakin, kun vierailen hänen kotipuutarhassaan.