Viikko on ollut työpainotteinen. Visiointia, strategiaa, kehittämistä… Entisessä, 1800-luvun alkupuolelta peräisin olevassa vankilassa. Muurien sisällä, mutta ei lukittujen ovien takana. Sateisena ja tuulisena päivänä. Vettä metallimukista hörppien, mutta illalla gourmet-ruuasta nauttien. Töistä irrottautuneena.
Mietin entisen vankilan kuluneita kiviportaita kavutessani menneiden aikojen ihmisiä. Niitä, jotka kapusivat näitä portaita ”ruumaan”, pimeään maapohjaiseen tyrmään esimerkiksi tsaarin aikuisessa Suomessa. Rikoksen käsite, luonne tai tarve siihen ei ole enää entinen? Eikä ehkä ihminenkään?
Mietin entisen vankilan kuluneita kiviportaita kavutessani menneiden aikojen ihmisiä. Niitä, jotka kapusivat näitä portaita ”ruumaan”, pimeään maapohjaiseen tyrmään esimerkiksi tsaarin aikuisessa Suomessa. Rikoksen käsite, luonne tai tarve siihen ei ole enää entinen? Eikä ehkä ihminenkään?
Jotain sain itsestäni irrotettua. En mitään suuren suurta, mutta pienenkin ajatusketjun liikkeelle lähtö riittää. Esimerkiksi ikiaikaisesta ihmisten erilaisuudesta ja vaikeudesta ymmärtää sitä toisenlaista.
Torstaina sain töihin vieraakseni entisiä työkavereita. Heitä oli kiva tavata pitkästä aikaa. Havaita vähän lisää harmaata hiuksissamme. Mutta ihmiset, jutut ja yhteiset asiat ovat entisellään.
Vasta perjantaina ehdin kunnolla päästä työn imuun. Ilokseni se sujui viikon viimeisenä ja ainoana ”ehjänä” päivänä ihan mallikkaasti.
Kotiin lähtiessäni juoksin ruokakassin kanssa ehtiäkseni jo lähtökiidossa olevaan ratikkaan. Huomautan, että siis JUOKSIN, vaikka toipuva jalkani ei suinkaan ole vielä entisellään. Ratikka pysähtyi ja kuljettaja avasi minulle etuoven. ”Kiitos”, nyökkäsin. Nuori kuljettaja hymyili ystävällisesti.
Pieniä ovat totisesti joskus ihmisen ilon aiheet. Työn äärellä, päivä päivältä pimenevässä syksyssä. J
Noista pienistä sitä on lähdettävä liikkeelle. Sain sisäkukat suihkutettua, siinä minulla sitä pientä:) Hyvää viikonloppua.
VastaaPoistaHienoa! Ja muuten, sekin on ilon aihe, että osaa huomata näitä ilon aiheita. Ei sekään ole itsestään selvää. Kun niitä näkee, saa voimaa ja iloa jokaiseen päivään. Se on tärkeä taito se.
VastaaPoistaKyllä se näin menee, pieniä on ilon aiheet mutta niin kauan kun niitä jaksaa jostakin repiä pärjää...
VastaaPoistaNyt sun blogis on taas päivittynyt ihan normaalisti
Jotenkin ylimaallisen ja mystisen näköinen tuo kukka, virttyneellä taustalla värituhkua. Vähän kuin iloa arjen harmauden keskellä.
VastaaPoistaVarsinainen energialähde hohtaa tuossa kuvassa!
VastaaPoistaMukavassa ja yltäkylläisessä nykyajassa eläneenä mietin joskus, miten paljon muinaisina aikoina ihmiset ovat mm. palelleet. Vankilassa nyt varsinkin, mutta muutenkin. Edes kengät eivät ole olleet kaikilla omat. Ihan terveellistä käydä välillä tuollaisissa paikoissa.
Pienet ilot ovat joskus sellaisia, jotka saavat hyvän kiertämään, kuten vaikka hymy:)
Kiitos kommenteista teille, pienistä on todella hyvä lähteä elämäniloa keräämään.
VastaaPoistaPaula, kokeilun kuvankäsittelyä ilmaisohjelmalla. Olisi kiva yritää jollakin oikealla, mutta nykyään töissäkään ei mulla sellaista enää ole.
Katriina, Helsingissä on historia monissa paikassa aika elävänä läsnä. Kuluneita kiviportaita ja ovenvetimiä - monet ovat niissä kulkeneet paljon ennen minua.