Joulun tienoilla olen tyhjennellyt lankavarastoja kutomalla villasukkia, tumppuja ja myssyköitä. Aiemmin syksyllä tein päätöksen, että en osta uusia lankoja ennen nykyisten varastojen tyhjentymistä. Aika kauan pysyin päätöksessä. Perjantaina aamulla työmatkalla huomasin Metro-lehdessä mainoksen Ogelin lankaparatiisin alesta. Ajattelin, että lankoja ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi koskaan liikaa... Pakko oli siis lähteä töiden jälkeen hypistelemään lankoja. Noin tunnin kuluttua poistuin paratiisista ison lankakassillisen kera.
Olen aiemminkin hypistellyt japanilaisia Noro-lankoja, mutta en ole ennen käyttänyt niitä. Nyt alekori herätti kokeiluhalun. Lankojen voimakkaat värit ja liukusävytys inspiroivat. Lanka on kehrätty rouheaksi ja neuleeseen/virkkaukseen tulee mukavan tuntuinen eloisa pinta.
Heti illalla piti jo aloittaa kokeilut. Violetista, savunsiniharmaasta ja sammalenvihreästä koostuvasta sävystä aloin virkata helppoja neliöitä (huivi, peite tai joku muu?). Virkkaukseen lanka tuntui sopivan hyvin. Aurinkoisesta sävystä kudon pitkävartiset sukat. Lanka ei luista yhtä hyvin kuin tavallinen villainen sukkalanka. Millaisia käyttökokemuksia teillä käsityöihmiset on Noron kestävyydestä? Ohjeen mukan neule pestään käsin, oletteko kokeilleet konepesua?
Ihananvärisiä lankoja, varsinkin tuo sini-violettisävy. Siitä tulisi mainio torkkupeitto.
VastaaPoistaMinäkin ihailin japanilaisia lankoja käsityö- ja kädentaitomessuilla mutta en vielä ostanut. Lankakaupat ovat harmillisen kaukana täältä Viherlaaksosta käsin. Ainoastaan isoista merketeista pääsee niitä katselemaan, eikä siellä taida olla kuin Novitan peruslankoja.
VastaaPoistaSuperihanan näköiset ja väriset langat! Mitä ne ovat? 100% villaa?
VastaaPoistaSiis ooh. Mulla on ollut aika pitkään lankojenostolakko, johtuen enimmäkseen siitä että lähes koko viime vuoden kudoin neuleita ja hanskoja joulumyyjäisiin. Ja siellä taas sain muutaman tilauksen, joissa menee tämä talvi. Nämä myymäni neuleet kun teen kaikki omista langoista, kun kehruutan korppoolaisen lampurin lampaiden villat itse.
Mutta SITTEN kun nämä on tehty, ehdin varmaan tehdä jotakin uutta ja kivaa! (Paitsi että silloin pitäisi jo aloittaa täydellä höyryllä seuraavien joulumyyjäisten valmistelu, ääh!) Täytyyhän tuollaisia ihania lankoja joskus päästä kokeilemaan.
Aikku,
VastaaPoistamitä todennäköisemmin kokoan lapuista torkkupeiton.
Paula,
onko Tapiolassa lankakauppaa? Stadista lankoja löytyy mm. Korkeavuorenkadulta, Mäkelänkadulta, Hakaniemen hallista ja Oulunkylän paratiisista.
Saila,
70 % villa, 30 % nylonia (eli villan vahvistusta). Lampaanvillat ovat ihania, joulukuun minäkin kudoin niistä.
Ihania värejä. Omia kokemuksia noista Noroista ei ainakaan vielä ole. Lana Gattoihin olen tällä hetkellä tekemässä tuttuvuutta ja tykkään.
VastaaPoistaEn osaa kutoa kuin kaulaliinan verran, mutta viimeksi tänään katselin melkein kateellisena naista, joka kantoi kassia, josta näkyi kauniinvärisiä lankakeriä.
VastaaPoistaPitäisi opetella, mutta sitten se aika olisi pois lukemiselta; tämä on minun jatkuva ongelmani.
Olen neulonut Norosta muutamat sukat ja vanttuut. Hyvä lanka, mutta sellainen, että pikemminkin paranee pesussa. Muistaakseni siinä silti suositeltiin käsinpesua mutta pesin koneessa, vahingossa. Se lankahan on aika kovan tuntuista ja sellaista vähemmän pehmeää mutta ihan hienoa ja kestävää, mutta kallistakin kyllä...
VastaaPoista