Terveiset vuoteen uumenista

Viime perjantaina illalla alkoi viluttaa ja rinnassa rohista. Painun pehkuihin ja vasta tänään keskiviikkona olen vähitellen alkanut kömpiä punkasta ylös. Iski oikein perusteellinen kuumeinen flunssa. Koska saan helposti jälkitautina keskikorvatulehduksen, olen opetellut potemaan tautini heti perusteellisesti lepäämällä. Nyt en oikein mitään olisi kyennyt kyllä tekemään kuumeen vuoksi. Olen torkkunut vuorokaudet ympäriinsä hämärässä huoneessa kummallisessa unen ja valveillaolon välitilassa ja tehnyt paljon matkoja menneisyyteen.

Olen viipynyt mm. entisissä kouluissa ja kaikissa entisissä kodeissa. Aina varhaislapsuuden Yyterin kodista alkaen. Siellä olen potenut 50-luvun lopulla pienenä aasialaisen ja sairastunut jälkitautina keuhkokuumeeseen ja keskikorvantulehdukseen. 60-luvulla minä, siskoni ja isä sairastimme kaikki samanaikaisesti hongkongilaisen. Äiti oli ainoa, joka ei sairastunut. Me lapset pötkötimme lastenhuoneessa, minä hetakan ulos työnnetyssä alaosassa. Isä houri korkeassa kuumeessa olohuoneen sohvalla. Muistan äidin huolen. Valtion Rautateiden legendaarinen lääkäri Karmola kävi meillä kotona sekä aasialaisen että hongkongilaisen jälkitautivaiheessa. Flunssalääkkeeksi hän määräsi kirnupiimää ja tietenkin jälkitauteihin antibioottia.

Neljän päivän aikana jouduin käymään vain kaksi kertaa ulkona, ihmisten ilmoilla. Sunnuntaina kävin toki äänestämässä ja äänestysreissu olikin varsinainen koettelemus. Pakkasilma kävi keuhkoihin ja kävelin kuin joku vanhus hitaasti laahustaen. Maanantaina illalla yhdeltätoista hiiviskelin lähi-siwaan ostamaa piimää ja appelsiinituoremehua.  Piimähimo iski voimallisesti! Kaipa Karmola hyvinkin tiesi, mihin hänen reseptinsä perustuivat, vaikka niille naureskeltiinkin.

Tällä hetkellä ajattelen, että huomenna aamulla soi taas herätyskello ja palaan ihmisten pariin. Muutaman kilon laihtuneena ja aika paljon väsähtäneen näköisenä. Mutta vielä tässä tätissä kuitenkin henki pihisee.