perjantai 19. lokakuuta 2012

Parasta perjantaina


Parasta viime viikolla olivat monet iltatapahtumat, joista imin inspiraatiota. En ehtinyt miettiä juuri sitä, että vettä vihmoo ja on harmaata. Sadeahdistusta helpotti myös uusi ihanan lämmin ja kevyt, sadetta hylkivä toppatakki.

Maanantaina olin katsomassa Kaupunginteatterissa Ihmisen osaa työpaikan virkistyskerhon matkassa. Seuraavana päivänä pohdittiin kokemusta lounastauolla. Omat kokemukset laajentuivat huimasti ja se olikin loppujen lopuksi kokemuksessa parasta. Taattua Hotakaista, jos pitää hänen hieman lakoonisesta tyylistään. Ritva Valkamalle kunioittava hatunnosto.

Tiistaina olin ekskursiolla kolmessa eri rakennuksessa, joista yhdestä postasin. Ajatuksia heräsi kaikissa kohteissa. Ei vähiten julkisivuiltaan tiivistetyn taivaansinisessä entisessä anatomian laitoksessa Kruunuhaassa.

Keskiviikkona oli vuorossa kirjoittajapiirin tapaaminen. Meillä on opettajana varmaan Suomen parhain opettaja. Ainakin hänen tietonsa tuntuvat laajuudessaan lyömättömiltä. Nyt lähestyttiin mm. tekstin leikkauksia ja siirtymiä eri näkökulmista.

Torstaina osallistuin Kaivohuoneella juhlalliseen iltapäiväseminaariin ja maistelin sen jälkeen monenlaista särvintä ja yhden lasin kuohuvaa. Prof. emerita Riitta Nikulan puheenvuoro oli erityisen onnistunut ja älykäs. En ollut aiemmin kuullutkaan häntä livenä.

Perjanaina totesin, että olen tehnyt 25 cm työtä ja saanut viisi mappia pois pöydältäni. Lopullisesti. Toivottavasti… Enemmänkin olisi ehkä pitänyt saada aikaan. 

Tänään tajusin myös lähteä ajoissa pois töistä. Väsytti. Menin Hakaniemn halliin ja ostin leipätiskiltä herkkuja happy hour-hinnoin hallin ollessa juuri sulkemassa ovensa. Nyt ihan kohta keitän pannullisen teetä ja nautin leipätiskin herkkuja.  Pistän villasukat jalkaan ja istuudun sohvalle. Mietin, mitä monesta vaihtoehtoisesta langasta alan neuloa.  Katselen televisiosta ainakin ykkösen "Downton Abbey":n ja Nelosen ”Vain elämää”-musiikkiohjelman. Ovat  mielestäni just passelia perjantai-illan viihdykettä. Hyvää viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Kuulosti hyvin antoisalta viikkosaldolta. Anti kaipasi varmasti vähän työstämistä, ts. rauhallista viikonloppua laakereilla lepäillen. Toivottavasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, viikonloppu meni todellakin aika löysin rantein.

      Poista

Kiitos kommentistasi!