Synkkä kotimatka

Aamusta asti ja koko päivän oli aurinkoista. Aamulla oli aivan erityisen kaunista. Aurinko paistoi ja pakasti. Ilmassa leijuvat lumikiteet väreilivät aamuauringossa.

Päätin lähteä tänään ajoissa töistä kotiin saatuani ison homman iltapäivällä valmiiksi. Kun avasin työpaikan ulko-oven, auringonpaiste oli muuttunut lumisateeksi. Raitiovaunuun astuessani olin yltä päältä valkoisen lumen peitossa.

Ratikassa istui mies, joka toisteli synkkänä yksinpuheluna ja monotonisella äänellä raskasmielisiä aforismeja. Yritin sulkea korvani. Onneksi mies hyppäsi pois Hermannissa. Seuraavalla pysäkillä ratikkaan astui toinen mies, joka puhui uhkaavaan sävyyn jonkun tai joidenkin tappamisesta. Ulkona satoi kaatamalla lunta, ilma oli sakeana isoja hiljalleen leijailevia hiutaleita. Katselin hiutaleita ja koetin lukita korvani.

Ei se onnistunut. Puhe oli aggressiivista ja kova-äänistä. Mies halusi nuijia vasaralla jonkun sormet, ampua hänet, katkaista kirveellä kaulan. Ahdistus iski. Kaikki me muut matkustajat katselimme ulkona näkyvää lumihiutaleiden tanssia ja yritimme olla olematta siinä ympärillä. Loppuhuipennukseksi mies intoutui entistäkin kovemmalla äänenpainolla uhkaamaan, että hän pistää sen jonkun tynnyriin ja heittää mereen. Humalassa tai ei, mies oli täynnä vihaa.

Vasta kun hän poistui Vallilassa, uskalsin hengittää syvään. Jäykkyys kehosta alkoi hieman seuraavan pysäkin jälkeen helpottaa. Huomasin, kuinka muutkin liikahtivat irti jähmeistä asennoistaan ja oikaisivat selkänsä. Lumisade sen kuin yltyi.

Sattuneesta syystä ja juuri tänään:

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

PS Olen kirjoittanut blogia tänään tasan kaksi vuotta.