Maaliskuussa on ollut kylmää ja aurinkoista. Ihan kunnon talvea. Useana aamuna pakkasta on ollut - 15 astetta. Hiihtoladut ovat vielä ihan priimakunnossa etelässäkin. Valoisammat alkuillat ja kevätpäiväntasaus kuitenkin lupaavat kevättä.
Tänään töistä lähtiessä tuuli puhalsi aivan jäätävän kylmänä ja suoraan pohjoisesta. Ihan hytisin kävellessäni uimahallille. Kun uintireissun jälkeen lähdin kotiin, olo oli lämmin ja raukea. Veri siis sittenkin kiertää muuallakin kuin kehoni ytimessä. Milloinkahan tuulen suunta kääntyy?
Tuuli on ollut niin navakkaa, että se on tuntunut tulevan joka suunnalta. Yhtenä aamuna tuuli noin etelästä niin, että täytyi välillä lämmittää poskia käsillä. Omituista maaliskuuta, vaikka toisaalta ihanaa, että on kunnon talvi.
VastaaPoistaMinäkin olen tykännyt tästä talvisesta maaliskuusta. Nyt luovuin pitkistä polvisukista ja talvikengistä ja tuntui aivan kamalan jäiseltä, kunnes sain veren kiertämään.
PoistaTodella, voi kun tulisi lämpimämmät tuulet! Itse en voi yhtään sanoa tykkääväni, että on talvista, kun pitäisi olla kevät! Nyyh. Yllättävää, että ladut ovat hyvät, kun vaikuttaa niin jäiseltä.
VastaaPoistaAuttaisikohan, jos puhaltaisi täältä vastaan? Täälläkin nimittäin tuulee ja kylmästi. Tyttö taisi vilustua Tallinnassa, sillä siellä oli vielä tätäkin kylmempi.
VastaaPoistaSaila ja Kirjailijatar, kylmät tuulet sen kuin jatkuu, joten eiköhän kokeilla kaikki vastatuuleen puhaltamista?
VastaaPoista