Kadun yli metsän siimekseen

Töissä on vuoden kiireisin aika. Perjantaisin olen jokseenkin nääntynyt kotiin palatessani. Selaan tv-ohjelmaa ja tekisi mieli lysähtää sohvan nurkkaan. Riuhtaisen itseni kuitenkin mukavuuden- haluisesta olotilasta ja lähden kävelylle kauniiseen iltaan.

Kun ylitän Hämeentie, olen heti Annalan metsikössa. Metsikössa on kaunis ja vaihteleva kävelyreitti. Ensin sukellan metsäpolulle, joka kiertää Annalan kalliota. Kävelyreissu on usein yllätyksellinen. Kun oksa jalkani alla rasahtaaa polulla kulkiessa, lehahtaa kaksi sepelkyyhkyä puun takaa ihan vierestä lentoon. Usein huomaan edessäni jotain erityisen kaunista. Puiden oksien muodostaman kultaisen leikauksen tai polulle laskeutuvan kauniin varjon ja valon kontrastin.

Kavelyreitin voi aistia kaikin aistein. Satakielet konsertoivat metsässä vielä jonkin aikaa kunnes laulu juhannuksen alla vaikenee kuin seinään. Metsikössä kukkivat parhaillaan kielot levittäen huumaavaa tuoksuaan. Kävellessä kerään ruokaa Liemi K:lle: voikukkia, metsämansikoiden nuoria lehtiä ja kukintoja, poimulehtiä. En poimi ruokaa ihan polun varrelta, johon koirat jättävät merkkejään. Ihmiset vilkaisevat ja ajattelevat kenties, että ei mene hyvin tuollakaan tätillä…

Kun kävelin metsässä ensimmäistä kertaa keväällä seitsemän vuotta sitten, puhuin samalla puhelimessa äidin kanssa. Kerroin kävellessä hänelle, mitä kaikkia ihanuuksia tielleni tuli. Lopulta törmäsiin silloinkin hevoasitaukseen, mikä tuntui ihan yllättävältä. Keskustelumme muistuu mieleen metsikössä yksin kulkiessa ja ajatusten kulkiessa vapaana omia väljiä teitään. Äiti ei ehtinyt milloinkaan käydä täällä katsomassa asuinympäristöäni.  Nyt hevosaitauksessa on hevosten sijasta valkoinen poni.

Kun Kustaa Vasan tien liikennemelu alkaa käydä korville, käännnyn kohti Annalan palstoja. 

Ammattilaisten penkit ja taimivarastot ovat hyvässä järjestyksessä. Mutta ei kalpene yhtään meidän talomme omakaan palsta. Siellä hääri nytkin naapurini M pinkki hattu päässään ja reippana kuin mikä. En lähtenyt tyhjin taskuin. Sain M:lta mukaan raparperinvarsia, fenkolia, ruohipulia ja suklaaminttua. Virkistyin kävelyreissulla varmasti enemmän kuin töllöttimen tuijotuksesta. Ja sainpa kerättyä Liemelle pussillisen ihan oikeaa kilpikonnan ruokaa. 

Suklaaminttu maistuu – yllätys yllätys – minttusuklaalta.

Annalan saunan takana käytin oman käden oikeutta, ts. muotoilin vain hyvin maltillisesti syreenipensaita tasapainosiksi.