Viimeistään vappuna on aloitettava kesän uusiin jätskeihin tutustuminen. Tämä jätski on kuorrutettu salmiakin makuisella kuorella ja sisus on suklaajäätelöä. Ei paha, sanoisin.
Lähdimme auringon vauhdittamana kävelylenkille jo kymmenen jälkeen aamupäivällä, mikä vaatii minulta aivan poikkeuksellista tarmokkuutta näin vapaapäivänä. Yleensä alan aamutorkuttelun, aamiaisen ja HS:n perusteellisen lukemisen jälkeen olla tolkuissani vasta puolen päivän hujakoilla.
Mietin juuri, että onkohan kevään uinti tehnyt tehtävänsä ja olo olisi vähän virkistynyt. Juuri parahiksi Yrjönkadun uimahalli sulkikin ovensa kesän ajaksi. Kuka idiootti lähtisi nyt muka maauimalaan uimaan? Höh, voisiko liikuntavirasto kalenterin sijaan vilkaista myös lämpömittaria?
Lenkki suuntautui meiltä Toukolan ja Kumpulan asuinalueille, Kumpulan siirtolapuutarhaan, Sofianlehtoon ja siellä olevaan puutarhakauppaan, edelleen Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan ja Toukorannan kautta kotiin.
Kumpulan siirtolapuutarha on Helsingin toiseksi vanhin siirtolapuutarha. Puutarha on perustettu vuonna 1927. Se sijaitsee Kumpulan pientaloalueen ja Käpylän Kisakylän välissä. Alue on suojeltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaana. Siirtolapuutarha on puistoaluetta ja se on avoin yleisölle kesäkautena vapusta alkaen. Aluetta hallinnoi ja hoitaa Kumpulan Siirtolapuutarhayhdistys r.y.
Kumpulan siirtolapuutarha poikkeaa joistakin muista vastaavista palsta-alueista juuri avoimuudellaan. Esimerkiksi Vallilan ja Pakilan siirtolapuutarhat ovat niin sisäänlämpiäviä, että siellä heitetään ulkopuolinen ulos jo portilta. Ainakin minulle on näin käynyt, vaikka vilpittömin aikein olisin halunnut vähän nautiskella ympäristötstä eli itseasiassa kaupungin omistamasta puistosta.
Palstat ovat jäsenten yksityisaluetta. Palstoja on 268 keskikoon ollessa vajaat 300 m². Mökkien maksimikoko on 26 m². Mökin lisäksi lisätilaa on rakennettu pystyttämällä tonteille leikkimökkejä ja vajoja. Perinteinen layout näyttää olevan palstan perälle rakennettu mökki ja palstaa halkova viivasuora kivetty polku.
Joitakin palstoja on muutettu tämän hetken tyylin mukaisiksi vähemmän kurinalaisiksi. Viehättäviä nämäkin ovat, vaikka peruspalstasta hieman poikkeavatkin.
Palstoja ympäröi
pensasaita kaniverkolla täydennettynä. Portit ovat yksilöllisiä ja niissä
voi havaita eri vuosikymmenten tyyliä. Mökit ovat toistensa kaltaisia, mutta
niitä on kruusailtu yksilölliseen tyyliin omistajan mielen mukaan. Onneksi
kohtuudella eikä kovin suuria yliampumisia osu silmään.
Pääosassa lienee vehreys.
Alkujaan isoin osa palstasta on ollut viljelty, mutta nyt niillä on myös
nurmikkoa, perennoja ja koristeistutuksia. Jokaisella pihalla on hyvin vanhoja omenapuita,
jotka on ilmeisen ammattataitoisesti leikattu tänäkin keväänä. Vattupuskat ja marjapensaat kuuluvat niin ikään palstan vakiovarustukseen.
Siirtolapuutarhapalsta on
ihastuttava keidas ja henkireikä monelle kaupunkilaiselle. Kiitokset Kumpulan palstalaisille avoimuudesta ja siitä, että ohikulkijakin toivotetaan tervetulleeksi!
Kun kolmen tunnin kävelyreissun päätteeksi palasimme kotiin, oli erittäin hyvä ratkaisu valmistaa pikainen, keväinen ja jokseenkin perinteinen vappuateria. Tällä kertaa kypsensin parsat uunissa ja niistä tulikin tosi maukkaita.
Voi, ikävä kuulla ettei joillekin siirtolapuutarha-alueille tahdota päästää kulkijaa :-( Olisikohan niissä sitten ollut vandalismia. Lapsuuteni Kulosaaressa asuneena kävin usein kävelyllä Kivinokassa, noiden vaihtelevien puutarhatilkkujen ja mökkien katselu on aina yhtä antoisaa ja tunnelma huippu, kun joka pihalla kuokitaan ja kyyristellään.
VastaaPoistaHah, vai että pitäisi nyt maauimaloihin tai mereen siirtyä!
Varmaan olet Saila oikeassa. Tihutöitä lienee tehty palstoilla, mutta näen myös pientä orastavaa omistushalua vapaan kulkemisoikeuden estämisessä. Ainakin Kivennokka ja Tali ovat onneksi Kumpulan lailla avoinna muillekin kuin palstalaisille. Viljelypalstoille täällä naapurissa Annalassa ja muuallakin voi myös kuljeskella vapaasti.
PoistaIhana postaus, ihan pakko ostaa parsoja, ihan pakko käydä kävelyllä siirtolapuutarhassa.
VastaaPoistaÄidilläni on pieni puutarhamökki Tampereen Nekalassa.
Se on hyvin perinteisenoloista aluetta, mutta siellä saa kyllä nautiskella ulkopuolinenkin.
Äiti 71v on onnellinen pläntistään ja punaisesta tuvasta mäellä Näsinneula- ja järvinäkymin.
Vallan hirveästi ihastuin kurinalaisettomuuteen (?) viime kesänä Avoimissa Puutarhoissa,
kun pääsin vierailemaan Litukalla oleviin "satupuutarhoihin". Kaipaan niihin yhä. Ihan parhaista toinen, oli moderni, hieman sokkeloinen, savenvalajan tupineen ja uuneineen, toinen oli taas sokkeloinen muista syistä, ja ah, niin salaperäinen. Odotan siis Avoimia Puutarhoja elokuussa!
Niin ja tuo lakujäätelö on hyvääää.
PoistaTaidankin esitellä sinulle oman löydökseni.
Odotahan...
Onittelut äidillesi. Eläkeläiselle palsta on varmaan ihan ihanteellinen - joutuu kumartelemaan, kyykkimään ja kuopsuttamaan pitkin kesää ja saa nauttia työnsä tuloksista ja kaikin aistein. Luin juuri jostain lehdestä yhdestä Litukan palstasta. Oli todellakin aivan satumainen, vaikka minun makuuni liian "vähän liian täyteläinen".
Poista