tiistai 21. toukokuuta 2013

Puiston halki kohti kartanoa


Herttoniemen kartanossa ja kartanon puistossa humisee menneisyys miellyttävällä tavalla. Alkujaan kartanon historia on kaukana 1500-luvulla. Kartanon puisto on rakennettu 1760-luvulla ja nykyisen asunsa se sai 1810-luvulla. Lampeen peilautuva huvimaja on toinen puiston kahdesta C. L. Engelin suunnittelemasta huvimajasta. 

Helsingin kaupunki vastaa nykyisin puistosta ja sitä laajennettiin vuosituhannen vaihteessa rantaan päin. Puisto on Herttoniemen asukaiden virkistyspaikka ja kartanossa toimii museo. 


Puisto jakaantuu kahteen osaan. Toinen osa on englantilaistyylinen maisemapuisto lehtometsikköineen, kookkaine vanhoine puineen, lampineen ja huvimajoineen. Sunnuntaina puistossa kävellessämme satakieli konsertoi ihan pakahtuakseen. 


Nyt kukintansa ovat päättämässä valkovuokot, ketunleivät ovat parhaimmillaan ja kielojen hyvinvoivat lehdistöt odottavat vielä kukintakautta. Puistossa on rauhoittavaa kulkea, kuunnella linnunlaulua ja ihastella kaunisrunkoisia vanhoja puita. 


Puistossa kasvaa mm. kolmihaarainen päärynäpuu, jonka ympärys 1,3 m ja dahurianlehtikuusi, jonka ympärys on 2,4 m ja korkeus peräti 30 m. Molemmat puuyksilöt ovat lajeissaan Suomen paksuimmat. 


Lammessa pesii vuodesta toiseen telkkäemo. Nytkin sen havaitsimme. Myöhemmin kesällä se yrittää pitää sinne tänne uteliaina uiskentelevaa poikuettaan kasassa "hullun kiilto" silmissä. 


Toinen osa puistoa on säännönmukainen barokkityylinen puutarha kukkaistutuksineen ja geometsisen keskeisesti linjattuine käytävineen. Istutukset ovat tiukasti symmetriset kuten barokkityyliin kuuluu. 


Kun astelee keskikäytävää pitkin kohti katanoa, historia miltei humisee helmoissa. Kartano näyttää jotenkin tutulta. Tuttu se onkin elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi, jossa Regina Linnanheimo ja Leif Wager loivat tosiinsa kaipauksen täyttämiä katseita ja kreiviä näyttelevä Leif laulaa lurauttaa kuuluisan rakkauslaulunsa. Elokuvan ulkokuvaukset on tehty tässä puistossa. 


Muodoltaan pyöreät ja näyttävät kukkaistutukset uusitaan kesän mittaan. Nyt kukkivat keväiset tulppaanit. 

     
Kuulinko kavion kopseen soratiellä, entä hevosen hirnahduksen?


4 kommenttia:

  1. Tuo on upea paikka! Ja enpä taida olla käynyt tuolla uusissa osissa laajennuksen jälkeen, siis ehdottomasti otettava ohjelmistoon Helsingissä käydessä! Viime kesänä kävin pikaisesti ystävän kanssa syreenien kukinta-aikaan ihan vain kartanon ympärillä, sekin on hieno hetki tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila vinkistä. Tarkkailen sopivaa syreenien kukintaa, hyppään kaunokaisen selkään ja suuntaan etupyörän kohti Herttoniemeä.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen paikka, ja varsinkin nyt luonnon herättyä! Harmi kun en tiennyt tuosta mitään, kun poikani asui monta vuotta Tammisalossa siinä lähellä. Olisin ollut kiva käydä sunnuntaikävelyllä puistossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tässä taas olen miettinyt, että itseänikö varten rustailen näitä kaupungin nähtävyyksien "mainoksia", mutta hyvä jos joku muukin saa jutuntyngistä virikkeitä. Täällä on vaan niin paljon mielenkiintoisia paikkoja, joihin kannattaisi tutustua.

      Poista

Kiitos kommentistasi!