Kivikaupunki on muuttunut yhdessä viikossa kukkivaksi ja entistä virikkeisemmäksi stadiksi. Tapahtumissa on yllin kyllin tarjontaa: Ihanaa Helsinkiä, Kukkivaa Kalliota ja eri kaupungiosa- yhdistysten katutempauksia ympäri kaupunkia ravintolapäivää unohtamatta.
Espa ja Ruttopuisto olivat täynnä ravintolapäivän kattauksia. Maahanmuuttajat näyttävät rynnineen ravintolapäivän markkinoille toden teolla. Samalla tulee tietysti sapuskoihinkin vaihtelua, mikä on pelkästään hienoa. Mekin maistelimme välimerellistä mezeä ja grillivartaita.
Omissa hankkeissani on ollut kiireinen, lähes hikinen viikko. Nyt odotan, että omat asiat alkavat lopulta konkretisoitua. Yhtä hanketta olen hoitanut sivutyönä kuusi vuotta ja nyt tässä väännössä ollaan ihan kalkkiviivoilla. Toinen hanke on ollut vireillä elokuusta alkaen. Jännää, kun on muutoksia edessä. Kun luopuu entisestä, avautuu tilaa uudelle. Jotain jään varmasti entisestä kaipaamaan, niinhän melkein aina käy. Se ei saa silti olla este eteenpäin menemiselle.
Monta ihanaa asiaa on juuri nyt tässä. Kesä on edessä, ihmiset iloisia ja kaupunkikin on puhjennut kukkaan. Viikonlopun aikana ehkä parvekkeenikin virittäytyy viimein kesään.
Bulevardilla sijaitsevan kukkakaupan runsas tarjonta levittäytyy katutilaan.
Ruttopuiston kirsikkapuu on puhjennut kukkaan.
Tervetuloa kahvilaan!
Esplanadin sipulikukat ovat sinivalkokeltaisia.
Pohjoisesplanadin valaisinpylväät ovat saaneet floristien loihtimat kukkakoristeet.
Jostain syystä useaa niistä katsoessa alkoi korvissa soida "DING DONG".
Kirsikkapuu on niin uskomattoman ihmeellinen! Olisipa jossakin tuollainen puisto. Hauska on tuo neilikkakoristekin näin kuvassa. Mukavaa vaihtelua tuolla välissä tarjoaa rakennukset, hieno otos:)
VastaaPoista