Kuulaasta illasta pimeään

Helsingin kantakaupunki avautuu polkypyöräilijälle hieman uudesta näkökulmasta. Juhannusyönä on harvinaisen hyvä tilaisuus sightseeing-pyöräilyyn, kun liikenne on muuten minimaalista.

Yhdeksän jälkeen aattoiltana lähdimme hitaalle nautiskelureitille, joka myötäilee Etelä-Helsingin rantaviivaa. Reitti suuntautui kotirannalta kohti Hermannin rantatietä, Kalasataman kautta ja Sörnäisten rantaa pitkin Meri-Hakaan, sieltä jatkoimme pitkin Pohjosrantaa kohti Katajanokkaa, jonka kierrettyämme koukkasimme kauppatorille, Kaivopuistoon ja Eiran rantaan, josta poljettiin edelleen Hietalahteen, sitten Ruoholahteen ja pyöräilybaanaa pitkin Töölöön. Töölössä maistelimme kioskisärvintä. Töölönlahden rantaa pitkin poljimme pohjoiseen ja suorinta tietä kotiin.

Rannoilla on katujen ja puistojen lisäksi venelaitureita, laivaterminaaleja, satamatoimintaa, jäänmurtajien parkkipaikka, lukuisia muistomerkkejä, mattolaitureita, kesäterasseja... Helsingissä rannat ovat lähes kaikkialla onneksi kaikkien meidän yhteistä olotilaa. 

Matkalla näimme myös tyhjentyneitä parkkipaikkoja, autioita tarjoiluterasseja ja lokkien valtaaman kauppatorin. Piknik-seurueita oli siellä täällä puistoissa. Antaumuksellisimmat juhlijat olivat kuskanneet grillit ja jopa sohvat mukanaan. Näimme tietenkin myös rantojen yksinäisiä miehiä ja muuten vaan väsähtäneitä. 

Mielestäni eniten Helsinkiä on juuri meren tuntu ja läheisyys. Kaupungin eteläisiltä rannoilta avautuu huikeita näkymiä saaristoon ja avomerelle. Maisemaan ei kyllästy. Tässä vaiheessa pyöräilyä alkaa olla jo hämärää eikä objektiivin ominaisuuksilla enää pysty ikuistamaan rantaviivan utuista sineä.

Vanhan, ajan patinoiman ympäristön lisäksi reitillä oli uusia, uljaiksikin pyrkiviä kaupunginosia. Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa on tällä hetkellä nostureiden viidakko. 

Töölönlahdella pimeni lopulta niin, että kuvaaminen kävi mahdottomaksi. Paluumatkalla Sturenkadun pitkässä ylämäessä huomasin, että reisilihakset tarvitsevat lisää rääkkiä… 

Lähtiessämme kuulaan siniselle taivaanrananlle ilmestynyt superkuu seurasi matkaa kunnes puikahti pilven taakse. Noin 30 kilometrin jälkeen olimme jälleen kotona ja kello oli siirtynyt juhannuspäivän puolelle. Oli pimeää ja taivas pilvessä.