maanantai 6. tammikuuta 2014

Valoa!



Tammikuiseen tapaan tutustuin LUX Helsinki-tapahtuman valoteoksiin kameran kanssa. Kuvat on otettu ilman jalustaa käsivaraisesti, osa pitkällä valotusajalla. Liikahtanut lopputulos voi silti olla mielenkiintoinen, ainakin kuvalla on itselle muistoarvoa. Katselin juuri edellisten vuosien otoksia, kahdelta vuodelta on LUX-postauksetkin. Osa teoksista on jäänyt hyvin mieleen, jotkut puhuttelevat vähemmän.

Joulukuu ja tammikuun alku on ollut harmaatakin harmaampaa. Aurinko on pilkahtanut pilvien lomasta vain muutamana päivänä ja lyhyesti. Tuntuu, että valoa sitä juuri nyt kovasti kaipaisi. Ilmatieteenlaitos on jo ehtinyt perua termisen talven Etelä-Suomesta. Loppuviikoksi luvataan kuitenkin jopa pakkasta, joten toivoa on muutamasta luxista myös taivaan suunnasta.


Teokset keskittyvät keskustaan ja Töölönlahden rantamille. Töölönlahti on valomaisemana aina kaunis. Ylimmässä kuvassa on Töölönlahden radan viereiselle rannalle parin vuoden aikana rakennetut, osittain vielä keskeneräiset toimitilarakennukset. Ehkä pala kansallismaisemaa on menetetty tai kaupunkirakenne täydentynyt? Mielipiteet vaihtelevat.

Kuvat  valoteoksista saavat taas puhua puolestaan, äänet eivät tosin tähän taltioidu:

3 kommenttia:

  1. On siellä huikeita valoteoksia ollut, tai varmaan multimediateoksia. Katselin tänään Krista Keltasenkin kuvia sieltä. Kaupungin valojen heijastuminen veteen on jotenkin kutkuttavan ihanan näköistä. Tykkään tuollaisesta, jossa ne väreilevät kameran heilahtaessa, kuten tuo eka. Yllättävän hyvin ovat muut sitten teräviä ja mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia Lux Helsingistä. Viikonloppu ja alkuviikko on ollut muuta, joten en ole päässyt mukaan kekkereihin, mutta onneksi vielä huomenna ehtii katsomaan näitä upeita valoteoksia. Jospa tuo sade pitäisi pientä taukoa ;-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista Virpiksi muuttunut Katariina ja Birgitta. Luxit loistavat vain yhden viikon tammikussa. Muutenkin alkaa tässä pakosti arki lähestyä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!