Lapsillani oli viime kesänä kolme ruskeaa kanaa isänsä kesäpaikassa. Niille rakennettiin keväällä pieni kanala ja orsi. Kuulin kesän aikana jatkuvasti juttuja kanojen elämästä. Jutut olivat niin mielenkiintoisia, että lopulta menin kesälomalla Hauhon Alvettulan kylään varta vasten katsomaan kanoja. Kanat olivat ottaneet koko pihan reviirikseen, ne suljettiin kanalaan vain yön ajaksi. Nämä kanat elivät todellista onnellisten kanojen elämää ja palkkioksi hyvistä oloista kanat munivat munan päivässä ja parhaana kaksikin munaa.
Kanoja kutsuttiin "tytöiksi" ja lasten isä taisi ollla niiden jokapäiväisestä hyvinvoinnista vastaavana perin pohjin viehtynyt pieniin munijoihin. Hän syöttii niille leipää kädestään ja kaivoi lihavia matoja kompostista. Kanat oppivat kujeillen anelemaan herkkuja ja kulkivat pihapiirissä isännän perässä. Lapset kertoivat kesän mittaan myös kanojen nokkeluudesta, oppimiskyvästä ja tavoista. Kanaparvella on myös johtajakana, joka tarvittaessa käyttää terävää nokkaansa näyttääkseen muille kaapin paikan.
Syksyllä kanoille piti löytää sopiva pikkukanala, muuten niiden elämä olisi jäänyt yhden onnellisen kesän pituiseksi. Lopulta sopiva paikka löytyi. Talvikanalassa on kuulemma kaksi nuorta kanaa ja kukko. Kukko oli tanssinut, stepannut, pörhistellyt höyheniään ja mitä temppuja ne sitten mahtavatkaan tehdä hurmatakseen viehkeät kanaleidit niiden siirtyessä talvisäilytyspaikkaan.
Kanakokemuksesta viisastuneena ainakin minun kunnioitukseni kanasten munia kohtaan kasvoi entisestään. Sain kesällä muutaman kerran maistaa juuri munittuja tuoreita munia ja tajusin, etten ole tainnut milloinkaan ennen saadakaan ihan tuoreita munia. Kaupan munat ovat aina vanhoja, tuoreita ei saa näköjään edes luomutiskiltä Hakaniemen hallista.
Hieno tarina - onneksi eivät päässeet hengestään yhden kesän jälkeen. Tuore on aina tuoretta ja maistuu aina paremmalta :)
VastaaPoistaKanat jatkavat onnellisten kanasten elämää ja ehkä palaavat kotipihalleen taas ensi kesänä.
PoistaVoi kanasia, suloisia kuvia meidän tipuista:)
VastaaPoistaTuoreet kananmunat eivät muuten vaahdotu ollenkaan, niistä ei voi tehdä kakkua tai marenkia. Mutta munien tiiviin rakenteen ja räiskyvän oranssin keltuaisen salaisuus on monipuolisessa ruokinnassa. Kanasemme söivät kanarehun lisäksi mm. ruohoa, kauranjyviä, leipää, puuroa, jugurttia, kalaa, puolukoita, matoja, toukkia, ötököitä. Eivät halunneet paljoa yhtä asiaa vaan vaihtoivat aina seuraavaan. Leipää syötyään piti aina nokkia päälle ruohoa ja apilaa. Voi kana-parkoja, jotka syövät vain täysrehua! Oli se sitten luomua tai ei.
Olipa hyvä täydennys tämä tipu-tyttöjen ruokavalio. En olisi arvannut, että kanat syövät noin monipuolisesti kaikenlaista.
PoistaMielenkiintoista! Hauska kesä ollut kanalanpitäjänä.
VastaaPoistaKanoilla ja hoitajilla lienee kaikilla ollut hauska kesä keskenään.
PoistaSympaattiset "tytöt". He siis tulee takaisin ensi kesänä onnelliseen pihaansa.
VastaaPoistaOlen ymmärtänyt, että tulevat takaisin keväällä kotipihalleen käyskentelemään.
PoistaMukava, että tytöt saivat talvikodin, eikä niille käynyt samoin kuin lapsuuteni mummolan kanoille... kot kot kot ja naps...
VastaaPoistaJos asuisin muualla kuin kaupungin asemakaava-alueella, olisin jo menossa ostamaan omia kanoja.
Tuo napsauhdus taisi olla jo lähellä, koska ei onnellisen nuoruuden kokeneita kanoja olisi voinut viedä mihinkään tehokanalaan. Onneksi löytyi vaihtoehtoinen sijoituspaikka.
Poista