sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Suomalaiskiinalaista


Pistimme MK:n uuden kodin keittiön lauantaina koetukselle ja täytimme pöydän ruualla. Lapseni, vävy ja heidän kaverinsa toivat tullessaan ankan ja pari kassillista lasten kasvattamia vihannksia. Vihanneksia on kesän ajan viljelty Hauhon Alvettulan kylässä lasten isän kesäpaikan kasvimaalla ja kasvihuoneissa. Oli kurkkua, porkkanoita, mangoldia, paksoita, chiliä ja sipulia. Ankka oli ostettu Stockan herkusta ja se oli lähtöisin ranslalaiselta luomutilalta.


Mielessäni hykertelin, kuinka hyvin nuorison yhteispeli sujui. Minulta olisi saattanut mennä sormi kokonaan suuhun ankan ääressä.  Ihan nopealta sen valmistaminen ei näyttänyt sivusta seuraten sujuvan. Ankan kypsyessä uunissa kokonaista neljä tuntia porukka valmisti pilkkoen, maustaen ja höystäen muut tykötarpeet. Paistumisen aikana ankkaa käänneltiin ja kieputeltiin, nahkaa herkullistettiin ja lopuksi siveltiin pintaan hunajajainen soijahuntu. Keittiön testaajaporukka luonnehti ateriaa suomalaisista raaka-aineista kiinalaiseen tyyliin valmistetuksi.

Minä otin löysästi - tyydyin seuraamaan sivusta ja ikuistamaan kokkausta kameran muistikortille:


Keittiö osoittautui toimivaksi ja ruokapöytä riittävän isoksi!


Tässä annokseni! Tänään söimme kaksistaan ankan jämät huomattavasti yksikertasemmin höystein... 


Kiitos A, M, T ja J!

Kiitos keittiön ja ruokapöydän lainasta MK!

6 kommenttia:

  1. Jopas on herkulliset kuvat ja uskon todellakin ruoan olleen maittavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuassa oli monenlaisia vivahteita ja maku poikkesi sopivasti arkiruuasta.

      Poista
  2. Näyttää NIIN herkulliselta, tekisipä täälläkin joku tuollaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva maistaa toisten tekemää ruokaa ja tässä tapauksessa "kokit" olivat nähneet paljon vaivaa lopputulosta ajatellen jo etukäteen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!