Viikonloppuna olin siskon luona Porissa. Havaitsin, että siellä oli kaunis ruska ja syksyn tuntua. Tällä viikolla Helsingissäkin puiden lehdet ovat alkaneet kellastua. Tänään oli oikein tyypillistä harmaata, tuulista ja kosteaa. Syksyä siis.
Koska en ole mikään syysihminen, olen viime vuosina kokeillut erilaisia selvitymiskeinoja. Viime syksynä valmistelin muuttoa, joten en yksinkertaisesti ehtinyt vaipua syysväsymykseen. Toissa vuonna järjestin itselleni kaikenlaista puuhaa syksyn pimeyttä virkistämään. Se oli aika hyvä keino. Nyt tunnen syksyn hiipivän sieluuni sellaisella vauhdilla, että päätin ottaa itselleni enemmän omaa aikaa ajattelemiseen ja kotioleiluun. Jos innostun jostain puuhastelusta, se on hyvä mutta ei välttämätöntä. Nyt olen merkannut työkalenteriin vapaapäiviä viikoittain ja pidemmän vapaan vuodenvaihteeseen. Saldo- ja lomapäiviä onkin tältä vuodelta pitämättä vaikka kuinka paljon.
Olisi kiva kuulla, miten sinä selätät syksyn?
Minulle tämän syksyn piristys on ollut "lummelampiprojekti".
Puolukat ovat syksyisen metsän valopilkkuja. Niistä tykkään!
Hyvä sinä! Vapaapäivät arkena ovat tarpeellista pääntyhjennystä, vain olemista. Kun saa olla päivänvalolla ulkona, kuljeksia ja seurata kaupungin elämää. Ehkä se auttaa osaltaan selättämään pimeää vuodenaikaa.
VastaaPoistaToivon silti hartaasti, että tänä talvena saadaan lunta.
Minäkin toivon kyllä lumista talvea, että olisi vähän valoisempaa edes.
PoistaHyvä aihe. Minä ajattelen kevättä, istutan kukkasipuleita paljon ja - onneksi työnikin puolesta - käyn läpi viime kevään kukkakuvia. Ja toivon, että saadaan taas aikainen kevät, toivon oikein hartaasti! Ja myöhäinen talvi myös ;-)
VastaaPoistaHyvä keino! Taidan määkin alkaa katsella viime kesän kuvia ja haaveilla keväästä.
PoistaPienikin katkos arkirutiineihin auttaa selviytymään eteenpäin.
VastaaPoistaToissapäivänä lähdettiin miehen kanssa töiden jälkeen käymään karpalosuolla ja puolukkametsässä. Puolitoista tuntia metsässä teki hyvää sielulle ja vähän sairastumisesta toipuvalle kropallekin.
Metsässä on kyllä minustakin kiva liikkua tai marjastaa syksyisin. Näkee kauemmas, kun lehdet ovat pudonneet puista.
Poista