lauantai 23. elokuuta 2014

Aamulla varhain


Olen pyrkinyt muuttamaan vuorokausirytmiä niin, että menisin nukkumaan ajoissa (=ennen puoltayötä). Alan vähitellen päästä normirytmiin. Mentyäni ajoissa nukkumaan olen alkanut herätä luonnollisella tavalla eli ennen herätyskellon pirinää. Tänään heräsin kuudelta, kun auringon ensisäteet tunkeutuivat olohuoneesta avoimen oven kautta makuukammariin. Näytti niin huikealta, että oli pakko kaivaa kamera esiin. 

Aloin lukea vuoteessa ja etenin vähitellen sujuvasti aamupäivänokosiin. Kyllä teki hyvää. Olo tuntuu nyt virkeältä. Aion viettää kulttuuripainotteisen viikonlopun ja käydä muutamassa kesän listalla olevassa näyttelyssä. Taiteiden yönä torstaina kävin parissa hienossa näyttelyssä myöhään avoinna olleissa gallerioissa. Mielenkiintoista viikonloppua sinulle ja minulle taiteen tai muun mielenkiintoisen asian parissa!

6 kommenttia:

  1. Tuollaiseen horisonttiin kannattaakin tuijottaa.

    VastaaPoista
  2. Onpa kertakaikkisen upea auringonnousu. Kannatti heräti. Minäkin pyrin menemään jo yhdeltätoista nukkumaan, jotta heräisin virkeänä kuuden jälkeen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä helpommalta tuo aikaisin nukkumaan meneminen tuntuu :)

    VastaaPoista
  3. Auringonnousu veden yli on omaa luokkaansa, hieno!

    Päiväunet aamulla on suloisinta unta ikinä.

    VastaaPoista
  4. Kaunis auringonnousu. Se, että jää herättyään lukemaan sänkyyn ja ottaa hetken kuluttua pienet torkut, on ihan luksusta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille kommenteista! Ei ole sitten lauantai-aamun jälkeen ollutkaan mahdollisuutta katsoa auringonnousua. Niin sankasti on ollut pilviä taivaanrannassa. Hyvä siis, kun tuli aamuinen valopallo ikuistettua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!