Misolohta Gordon Ramsayn tapaan

Kauniin ja aurinkoisen syyspäivän päätteeksi menin iltapäivällä käymään tyttären ja hänen miehensä luona Töölössä. Molemmat lapseni ovat taitavia ja kokeilevia kokkaajia ja opin heiltä uutta. Tänäänkin katselin silmä tarkkana nuorten valmistaessa misolohta Gordon Ramsayn ohjetta mukaellen. Kaikki lähtee tietysti hyvistä ja tuoreista raaka-aineista.

Lohi kypsennetään maustetussa misoliemessä. Mison joukkoon lisätään mausteeksi inkiväärisiivut, suikaloitu chilin palko ja kaffirlimetin lehtiä. Viimeksi mainitut tytär kaivoi pakastimesta. Lohta valellaan liemellä kypsymisen aikana. 

Lohen hypsyessä hiljalleen liedellä suikaloidaan ja pilkotaan kasvikset. Mukaan laitetaan kuulemma sitä, mitä kaapista milloinkin löytyy. Tällä kertaa löytyi paprika, parsakaalia ja paksoi (pinaattikiinankaali). Lohen kypsyttyä annostellaan lohi lautaselle tai laitetaan hetkeksi syrjään odottamaan. Lopuksi kypsytetään misoliemessä kasvikset nopeasti kypsymisajan mukaisessa järjestyksessä. Vältetään liian kypsäksi keittämistä. Kasvikset ja liemi kauhotaan lohen seuraksi lautaselle.

Keitos oli erittäin maukasta ja ravintoarvoiltaan varmasti myös terveellistä. Jälkiruokana oli tyttären leipomia ja voilla, vaniljalla ja kanelilla maustamia korvapuusteja. Herkullisia nekin, mutta eivät ehkä yhtä terveellisisä… Kiitos A ja T herkullisesta ateriasta.

Myöhemmin vertailimme seuraamiamme ruokablogeja. Katsoimme myös Gordon Ramsayn ruuanlaittoa tietokoneelta. Väkisinkin nauratti GR:n ja lasteni isän ilmetty yhdennäköisyys. Tytär kertoi, että isää oli Intiassa hotellissa oikeasti luultu GR:ksi. Hieman hassua  J

Talvea odotellessa

Perjantait ovat minulle usein työviikkojen tehopäiviä. Olen iltapäivä- ja loppuviikkopainotteinen työntekijä. Varsinkin tällä viikolla torstaina ja perjantaina työt sujuivat tehokkaasti. Torstaina kylläkin osittain pitkäksi venähtäneen työpäivän ansiosta.  Sain noin 10 cm töitä valmiiksi, mutta LÄHES valmiiksi ainakin 25 cm.

Nyt mietin, mitä teen launtaina ja sunnuntaina. Kutkuttaa kirjamessut, vaikka viime viikkoina parrasvaloissa loistanut norjalainen kirjailija Knausgård taitaakin jo viikonlopuksi palata kotiinsa Ruotsiin. Kirjoittajapiirimme opettaja ylisti hänet taivaisiin ja tietysti riensin heti ostamaan  teoksen ”Taisteluni, ensimmäinen kirja”. Alku oli kuitenkin iltalukemiseksi aika kovaa tekstiä. Aloitan viikonloppuna uudestaan.

Eilen olin ensimmäistä kertaa RSO:n konsertissa Musiikkitalossa. Kyllä kesti ja nytkin saan kiittää naapuriani, joka varasi liput ja houkutteli mukaan. Leonidas Kavakos toimi patsi kapelimestarina myös Mozartin viulukonserton solistina. Vaikutuksen teki varsinkin Schubertin Sinfonia nro 9, ”suuri  C-duurisinfonia”. En ole musiikin syvällinen asiantuntija, mutta minun korvissani koko sali soi, joten akustiikka taitaa olla kohdallaan. Eivät siis menneet lattiarakenteisiin käsin levitetyt hiekkakerrokset ym. akustiikan takaavat poppakonstit hukkaan.

Kuvat ovat Töölönlahdelta, jossa kierrän perjantaisin joskus pienen lenkin töistä lähdettyäni ja ennen ympyrätalon S-Marketiin suuntautuvaa kauppareissua. Hakaniemen torin laidalla Pepsi-logossa oleva lämpömittari näytti ratikkapysäkille kävellessä pakkasta -2 ja ratikkaan noustuani -3 astetta. Täytyy nyt heti nostaa parvekkeelta viimeiset yrtit sisälle. Varsinkin stevian ohuet lehdet paleltuvat kenties pikku pakkasellakin. Talvi on tulossa, vaikka aamuyön ensilumesta on enää jäljellä vain kevyt kuura maassa. 

Jotkut olivat näköjään jo aloittaneet viikonlopun ympyrätalon Alkon liepeillä...

Yhteinen muisto

Käsiä paleltaa, mutta pitää silti kirjata tuoreeltaan muistiin yhteinen muisto. Naapurikorttelissa vihittiin tänään käyttöön illan hämärtäessä vuosien odotuksen ja ainakin yhden vuoden rakennusprojektin jälkeen juhlallisin menoin  Tapio Wirkkalan puisto. 

Puiston on suunnittellut monitaitaja, ohjaaja, lavastaja, taiteilija, arkkitehti Robert Wilson. Hän oli saapunut itse avajaistilaisuuteen ja liikutti sankkaa osallistujajoukkoa puheellaan. Amerikkalaiseen tapaan ensin kehuttiin suomalaiset, sitten vähän itseä ja lopuksi siteerattiin suurmiehiä. Oikeasti tuntui, että Wilson oli itsekin hieman liikuttunut. Tunnelma olikin jotenkin lumoava. Koko puisto oli täynnä ihmisiä, kylmässä ilmassa hengityshöyryt sekaantuivat toisiinsa. Puiston led-valot syttyivät kuin vahingossa puheen aikana ja iso joukko kaikenikäisiä lapsia säntäili sinne tänne puhujakorokkeen editse. He olivat oikeasti innoissaan ja ottivat puiston kaikki osat välittömästi haltuunsa. Lasten utelialisuudella.

Palaan valoisaan aikaan yhdeksään Wilsonin luomaan tilaan,

yhteisiin huoneesiimme ja niiden kalusteisiin. 

Puhuva ja valaistu kaivo.

Parasta perjantaina

Parasta viime viikolla olivat monet iltatapahtumat, joista imin inspiraatiota. En ehtinyt miettiä juuri sitä, että vettä vihmoo ja on harmaata. Sadeahdistusta helpotti myös uusi ihanan lämmin ja kevyt, sadetta hylkivä toppatakki.

Maanantaina olin katsomassa Kaupunginteatterissa Ihmisen osaa työpaikan virkistyskerhon matkassa. Seuraavana päivänä pohdittiin kokemusta lounastauolla. Omat kokemukset laajentuivat huimasti ja se olikin loppujen lopuksi kokemuksessa parasta. Taattua Hotakaista, jos pitää hänen hieman lakoonisesta tyylistään. Ritva Valkamalle kunioittava hatunnosto.

Tiistaina olin ekskursiolla kolmessa eri rakennuksessa, joista yhdestä postasin. Ajatuksia heräsi kaikissa kohteissa. Ei vähiten julkisivuiltaan tiivistetyn taivaansinisessä entisessä anatomian laitoksessa Kruunuhaassa.

Keskiviikkona oli vuorossa kirjoittajapiirin tapaaminen. Meillä on opettajana varmaan Suomen parhain opettaja. Ainakin hänen tietonsa tuntuvat laajuudessaan lyömättömiltä. Nyt lähestyttiin mm. tekstin leikkauksia ja siirtymiä eri näkökulmista.

Torstaina osallistuin Kaivohuoneella juhlalliseen iltapäiväseminaariin ja maistelin sen jälkeen monenlaista särvintä ja yhden lasin kuohuvaa. Prof. emerita Riitta Nikulan puheenvuoro oli erityisen onnistunut ja älykäs. En ollut aiemmin kuullutkaan häntä livenä.

Perjanaina totesin, että olen tehnyt 25 cm työtä ja saanut viisi mappia pois pöydältäni. Lopullisesti. Toivottavasti… Enemmänkin olisi ehkä pitänyt saada aikaan. 

Tänään tajusin myös lähteä ajoissa pois töistä. Väsytti. Menin Hakaniemn halliin ja ostin leipätiskiltä herkkuja happy hour-hinnoin hallin ollessa juuri sulkemassa ovensa. Nyt ihan kohta keitän pannullisen teetä ja nautin leipätiskin herkkuja.  Pistän villasukat jalkaan ja istuudun sohvalle. Mietin, mitä monesta vaihtoehtoisesta langasta alan neuloa.  Katselen televisiosta ainakin ykkösen "Downton Abbey":n ja Nelosen ”Vain elämää”-musiikkiohjelman. Ovat  mielestäni just passelia perjantai-illan viihdykettä. Hyvää viikonloppua!

Pörssi ja peli

Olin tutustumiskäynnillä 100-vuotiaassa Pörssitalossa. Pörssitalon on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck. Tyyliltään Fabianinkadulla sijaitseva ja graniittilinnaa muistuttava rakennus on monivivahteinen. Arkkitehtuurissa on piirteitä  pohjoismaisen klassisismin lisäksi muistakin tyylisuunnista.

Ison rakennuksen sisäpiha on linnamainen. Tuli mieleen ihan Hämeenlinnan linnanpiha. Rakennus on vaikuttava ja yksityiskohtineen hyvin säilynyt.

Nyt Pörssitalossa toimii Pörssisäätiö, Pörssiklubi ja ravintola. Arvokas pörssisali toimii mm. erilaisten tapahtumien ja illallisten järjestelypaikkana. Pörssisäätiö on mallikkaasti ylläpitänyt Pörssitaloa aina autonomian ajoista tähän päivään.

Mutta tutustuminen Pörssiklubin toimintaan sen sijaan sai niskavillani nousemaan. Esittelijä kertoi herraseuran kokoontumisista ja valintaprosessista klubiin jäseneksi anottaessa. Eräs naisvaltaisen seurueemme jäsenistä tiedusteli, milloin naisille suodaan tilaisuus liittyä klubiin. Toimintaa esittelevä herra kertoi, että naiset ovat aina tervetulleita klubiin, mutta vain DAAMEINA. 

Alkoi…, suoraan sanoen kohtuullisen paljon potuttaa. Sisäänlämpiävä herrastelu korostui myös kalusteissa ja mm. miestenhuoneessa. Suon toki herroille seurueensa. Mutta ikävä kyllä juuri nämä seurueet Nalleineen ynnä muineen pyörittävät mielestäni liian kapeasta näkökulmasta yhteiskuntaamme. Mm. juuri tehokkaan ja toimivan verkostoitumisen ansioista!

Historia havisi. Aika pahasti havisikin. Pörssitalo oli siitä huolimatta ylvästä nähdä sisältäkin päin. 

Siedätystä

Pitkästä aikaa kotiviikonloppu kotoisin puuhin. Imurointia, lattioiden pesua, pyykkäystä. 

Aurinko paistaa lokakuussa yhtä pistävästi kuin varhain keväällä. Mutta huikeita sävyjä on nyt paljon enemmän. Mietin, että miksi pidän keväästä enemmän? Valon vuoksi pidän. Siedätän itseäni parhaillaan kestämään syksyn ja päivä päivältä vähenevän valon. Aurinkoisena, vielä värikkäänä päivänähän se ei ole vaikeaa ollenkaan.

Naapuri B. antoi Sipoonkorvesta poimimiaan sieniä. Miedon jättisipulin makeudesta, ransakankerman happamuudesta ja suppilovahveroiden aromista syntyy takuuvarma makujen sinfonia. Vahveroiden lisukkeena kotomaan ohraa, parsakaalia ja kirsikkatomaatteja. Ruokaa läheltä, siis lähiruokaa.

Historian vierellä

Viikonloppuvisiittimme suuntautui Meri-Teijoon. Teijon taajama sijaitsee noin 20 km Salosta etelään, meren rannalla. Teijossa yhdistyvät historia ja kaunis luonto. Ruukkialueet Teijon taajamassa ja Mathildedahlissa ovat peräisin 1800-luvulta. Vanha Teijon kartano ja osa rakennuksista on vieläkin vanhempia, 1700-luvulta. Rautaa alueella on jalostettu 1600-luvulta asti. Entiset työläisten asunnot vaikuttavat vieläkin melko hyväkuntoisilta. Aiemmin nyt muutaman perheen asunnoissa asui tosin jopa 100 henkilöä.

Pidän kultuuurihistoriallisista ympäristöistä. Historia kävelee tällaisessa ympäristössä aivan liki ja vierellä. Se näkyy kaikkialla – rakennuksisissa, talojen ryhmittelyssä, mäellä kohoavassa kirkossa, vanhoissa puissa, vankoissa tammikujanteissa, yhteisissä maakellareissa, viljamakasiinissa ja kivinavetassa, aateliston kartanoissa. Alueiden säilyminen elävänä ja hyvässä kunnossa edellyttää toimivaa yhteisöä ja kotiseutuylpeyttä. Täällä sai sen vaikutelman, että tällainen yhteisö on olemassa. Ympäristöstä huolehtivat muutkin kuin museovirasto.

Tässä kuvia  ruukkialueilta kauniina aurinkoisesena syyspäivänä. Niin sievistä asuinrakennuksista kuin rosoisista tehtaistakin: