Luulen, että eniten elämässäni lapseni ovat kasvattaneet minua. Elämän rooleista tärkein lienee niin ikään äitiys - niin ihanaa ja niin vaikeaa. Tänään tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta siitä, kun aloin opetella äitinä olemista. Kiitos rakkaat lapseni molemmille teille ja onnea esikoiselleni tänään 24.3.!
Kyseinen päivä tarkoittaa kokemukseni mukaan myös sitä, että seuraavan viikon aikana tulee todella kevät ryminällä ja ensi viikonloppuna siirrytään kesäaikaan. Kesäaikaan siirto tapahtui Suomessa ensimmäisen kerran juuri 30 vuotta sitten. Muistan silloin katselleeni Kanta-Hämeen keskussairaalan synnyttäneiden vuodeosaston ikkunasta, kuinka lumet hupenivat parissa päivässä ja sen hämmingin ja vastahankaisuuden, minkä kesäaikaan siirtuminen aiheutui henkilökunnan keskuudessa. Kiristyiväthän sairaalan aamurutiinit kokonaisella tunnilla. Elohopekuumemittari putosi lattialle hikisistä käsistäni kesäaikaan siirtymissunnnuntaina aamulla ja elohopeat vilistivät lattialla. Niitä kiireessään ongelmajätteisiin pyydystänyt hoitaja meinasi saada hepulin...
Söpön kuvan olet tästä kolmikymppisestä leidistä saanut napattua.
VastaaPoistaEilen juuri mietin,että milloin tuli ensimmäinen kesäaika. Veikkaukseni osui oikeaan kun muistelin, että seurustelin silloin L:n kanssa ensimmäistä vuotta. No, sekin oli kohtalokasta ja johti sitten aikanaan myös äitiyteen, mikä on ollut hienoa minullekin! Toivottavasti kokemuksesi kevään tulosta pitää paikkansa myös tänä vuonna. Meillä ei ainakaan koskaan ole ollut lunta tähän aikaan pihassa näin paljon!
VastaaPoista