Piti häätää pari näätää…

Juhannuksesta tuli hieman toisintoa edellisen kesän ensimmäisestä käynnistä MK:n kesänviettopaikassa. Näätäperhe oli toistamiseen kotiutunut makuupaikkanamme pitämämme aitan yläpohjan ja vesikaton välitilaan. Jo vuosi sitten totesimme, että vilkasta yöelämää elävät, yöllä metsästävät villieläimet ja yöuniaan vaalivat ihmiset eivät mahdu saman katon alle. Eivätkä muutenkaan. Viime kesänä jouduimme perehtymään siihen, miten näätäpesueesta päästään eroon.  Näädät pitää kirjaimellisesti savustaa pois! Huolehtimalla siitä, että ikivanha hirsirakenteinen aitta ei lennä samalla savuna taivaan tuuliin.

Viime kesänä emonäätä hävisi jo lähes itsensä kokoisten poikastensa kanssa helposti. Kaikki yhteydet välitilaan tukittiin silloin teräsverkolla. Mutta näädillä on aikamoiset käpälät, isot kynnet ja lihansyöjän hampaat! Verkko oli murrettu kahdesta kohtaa, varatiehän se pitää näädälläkin olla. Nyt pesue oli sitä mieltä, että savun haihduttua katolle pitää päästä takaisin! Jouduimme tarttumaan aikamoisiin reviirimme puolustustoimenpiteisiin. Siirsimme suosiolla sijamme pariksi yöksi päärakennukseen. Kulkureitit tukittiin uudestaan ja emo tuntui tarkastuskäynnillään ymmärtävän yskän. Mutta kaksi pikkunäätää pyrki suorastaan raivoisasti takaisin kotiin. Mikään kolistelu, karjunta tai uhkaava käytös ei meinannut niihin tehota. Emme halunneet vahingoittaa eläimiä, vain häätää näädät. Tykkiä muistuttavan vesipyssyn suihku oli lopulta poloisille liikaa! Näädät vilistivät metsään.

Näädät ovat todella vikkeliä liikkeissään, niiden valokuvaaminen iltahämärissä oli jokseenkin turhaa. Ne ovat kauniita, sulavaliikkeisen notkeita ja petomaisia! Omatunto kolkutti, teimmekö oikein? Villieläimet eivät kuitenkaan kuulu ihmisten asumuksiin ja pihapiiriin.  Ehkä teimme niille palveluksen hätyytellessämme ne metsään, minne pikkupedot luontaisesti kuuluvat?

Aitasta lisää seuraavassa postauksessa...