perjantai 17. kesäkuuta 2011

Hiljaa mennään

Ei kiirettä vaan aikaa kuunnella ajatuksia, lukea lehtiä, kuunnella radiota, tehdä käsitöitä. Jalka on paketissa varpaista eteenpäin. Se saa nyt ihan rauhassa toipua. Teen kaiken hoito-ohjeiden mukaisessa järjestyksessä, en ota yhtään riskiä komplikaatioiden syntymiseksi. Koipi saa jääpussit kolme kertaa päivässä, sitä pidetään ylhäällä ja vältetään jokaista askellusta. Niitä en kyllä juuri nyt himoitsekaan… Toivonpa, että voin vielä joskus hyppiä, pomppia ja juosta. Edes kävellä paremmin kuin mitä kävely on ollut sitten tammikuun, jolloin kupsahdin lumen alla olleeseen jäähän liukastettuani.   

 Kerrankin on aikaa lukea vaikka aamusta iltaan.

Näppäimet viihteen, ajankulun ääreen ja maailmaan ovat käden ulottuvilla. 

4 kommenttia:

  1. Kyllä se jalka siitä paranee ja senkun köllöttelet siinä kaikki säätimet ja yhteydet maailmoihin käden ulottuvilla. Toivottavasti myös nautit olostasi.

    VastaaPoista
  2. Näyttää siltä, että tuossa kelpaa köllötellä kun kaikki tarvittavat on lähellä. Täällä alkoi nyt pilvistymään, kai minäkin siirryn sisätiloihin, mutta pitäiäs tehdä täällä jotakin. Tuo käsityöprojekti koituu väähn tämän huushollin menoksi, kun en nytkään malttais kuin virkata...:(

    VastaaPoista
  3. Maltti on valttia noissa hommissa! Onneksi sulla on aika vaikuttava arsenaali kaiken maailman näppäimiä lähellä pitkästymisen torjuntaan. :)
    Hyvää viikonloppua ja toipumisia!
    PS. Hieno peite!

    VastaaPoista
  4. Päivi, sait minulta Arkiporinaasta tunnustuksen eli pokaalin. Voit aikasi kuluksi myös kertoa kahdeksan asiaa itsestäsi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!