maanantai 20. kesäkuuta 2011

Pokaali ja kahdeksan asiaa minusta

                                                     

Sain ARKIPORINAA-plogin kirjoittajalta Paulalta muutama päivä sitten kiertopokaalin. Sen saaja voi kertoa itsestään kahdeksan asiaa. Kaikki halukkaat, olkaat hyvät! Voitte pistää pystin kiertoon ja kertoa kahdeksan asiaa itsestänne.

Rupesin oikein pohtimaan, mitkä asiat mukamas olisivat kertomisen arvoisia? Sitten päätin kirjoitaa, mitä tänään ja tällä hetkellä mieleen tulee. Jonain toisena päivänä ehkä jotain muuta?

1)
Minulla on kaksi lasta, tytär ja poika. Luulen, että lapseni ovat kasvattaneet minua kaikkein eniten. Pidän äitiyttä tärkeimpänä roolinani ja lapsia ihmeellisimpänä, mitä olen saanut aikaan.
2)
Kynät ja pensselit istuvat hyvin käsiini. Olen ollut ihan pienestä asti ahkera ja hyvä piirtämään. Olen tarvinnut näitä lahjoja myös työssäni.  Harrastan taiteilua vaihtelevassa määrin ja eri muodoissa, en kunnianhimoisesti vaan ilokseni. Olen muutenkin visuaalinen ihminen, muistan asiat helposti näkömuistin avulla. Nautin kaikesta visuaalisesti kiehtovasta, kuten luonnosta, taiteesta, arkkitehtuurista, maisemasta. Oikein katsomalla ruma voi muuttua kauniiksi.
3 )
Kärsin pitkään satakuntalaisesta ujoudestani. Ujous vaivasi minua koko lapsuuden ja nuoruuden. Hermoilin esim. esitelmien pitämistä koulussa ja ujostelin tuntemattomia ihmisiä. Sittemmin kouluttauduttuani jouduin heti ensimmäisessä työpaikassa vaativiin tilanteisiin, joissa jouduin olemaan esillä ja vakuuttamaan tuntemattomat. Onnistuin,  luottamus itseeni kasvoi ja selätin vähitellen ujouden. Se ei vaivaa enää minua, mutta tunnistan tietyissä tilanteissa edelleen sisimmässäni ujon pikku-Päivin.
4)
Asuinpaikkojen ja työpaikkojen vaihtuessa olen jättänyt taakseni monia hyviä ystäviä. Olen huono pitämään heihin yhteyttä, mutta ajattelen ja muistelen heitä. Palauttelen nimiä, ääniä ja kasvoja mieleeni.
5)
Innostun helposti uusista asioista, esimerkiksi käsitöiden tekemisestä tai jostain muusta uudesta harrasteprojektista. Viimeinen villitys on ollut luova kirjoittaminen. Intoni kirjoittamiseen syttyi lopullisesti pari kesää sitten Orivedellä. Olen hidas kirjoittaja, viilaan ja viilaan tekstiä loputtomiin.
6)
Pidän itseäni hyvänä ruuanvalmistajana ja olen myös herkuttelija. Teen ruokaa enimmäkseen ”omasta päästä” eli enemmän tai vähemmän luovasti. Lapseni ovat myös hyviä kokkeja ja olen oppinut heiltä ennakkoluulottomuutta ruuan valmistuksessa. Järjestyksen ylläpidossa sen sijaan olen suorastaan surkea.
7)
Olen luonteeltani tietyissä tilanteissa helposti provosoituva ja saatan menettää malttini. Varsinkin murrosiässä sain kamalia raivareita ja mittailin vanhempien ja sisarusten sietokykyä. Nyttemmin olen kyllä huomattavasti seestynyt ja opetellut laskemaan kolmeen.
8)
Viihdyn hyvin myös itsekseni, kunhan se ei ole jatkuvaa ja pakollista. Vaikka olen kasvanut isossa perheessä ja itsellänikin on ollut lapset ja perhe, muistan aina tarvinneeni omaa aikaa ja tilaa.  Olemme tässä suhteessa MK:n kanssa onnellisesti vähän toistemme kaltaisia. 

5 kommenttia:

  1. Juu, tuttuja asioita sinusta! Vaikka koenkin olevani erilaisia, ajattelen, että kumpikin on ujoudestaan päässyt työn myötä. Toisaalta pieni ujous on paikallaan! Ei silti ujous voi iskeä vieläkin joskus mutta mitä siitä... Järjestyksen pidon heikkoushan meillä kummallakin on oikein geenistössä, varmaan...

    VastaaPoista
  2. Kiitos, hienot vastaukset. Tunnistaa hyvin sinut näistä. Onhan meissä sisaruksissa eroja ja vastakohtaisuuksiakin. Mutta paljon yhtäläisyyksiäkin. Minäkin viihdyn itsekseni. Minä taidan olla ainoa joka on kohtalaisen hyvä pitämään järjestystä, siis sellaista huushollijärjestystä. Se on minullakin geeneissä, varmaan... Ja visuaalinen ihminen olen, niin kuin sinäkin, samoin Auli, ja Anna taas on lisäksi musikaalinen. Verbaalisia ollaan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Auli ja Paula,
    Samat ainekset, mutta eri coctail...

    VastaaPoista
  4. Tunnut kivalta ja kiinnostavalta ihmiseltä tämänkin perusteella:)
    Ja teitäkin on näköjään monta bloggaavaa sisarusta.

    VastaaPoista
  5. Katriina, kiitos kauniista arviosta. Me siskokset pidämme toisiimme kontaktia mm. ploggaamlla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!