Joskus silmä alkaa takertua johonkin tiettyyn väriin. Värisävy alkaa vaania kaikkialla. Silmä takertuu siihen uudestaan ja uudestaan, alkaa etsiä väriin pieniä nyansseja, erotella tummuusasteita ja päävärien keskinäistä kilvoittelua, pienen pieniäkin tietyn värisiä detaljeja... Jokin aika sitten olin limenvihreän hullaannuttama. Nyt silmiini iskeytyy violetti.
Kaikki alkoi syreeneistä, ihanasta ja valitettavan lyhytaikaisesta alkukesän viettelyksestä ja tuoksuhurmiosta. Sitten muistin Tallinnasta monta kesää sitten ostamani laventelin sävyisen pellavaisen paitajakun. Huonosti päälläni istuvan ja pellavan tapaan aina ryppyisen, mutta jotenkin kesään kuuluvan ja ryppyineenkin minua miellyttävän.
Suoraan paidasta hairahdin laventelin huumaan. Violettia, siniseen tai punaiseen kallellaan olevia sävyjä on nyt kaikkialla. Ihan kaikkialla.
Kaivoin esiin opiskeluaikojen kattavan, mutta ulkoasultaan aivan antiikkisen oloisen teoksen ”Arkkitehtuuri, väri, ihminen”. Kirjassa on mahdottomasti väritietoutta, mutta vain muutamia värisivuja. 70-luvulla väripainatus on taitanut olla kallista. Juuri tällaiseenhan teokseen olisi värikuvia tarvittu? Kattavan väritietouden vuoksi olen kuitenkin pitänyt mustavalkoisesta väriteoriateoksesta kiinni. Etsin kirjasta ”psykologisen väriavaimen”, jossa kuvataan eri sävyjen vaikutus ajatteluun, tuntemiseen ja tahtomiseen. Mitä tärkeää violetin kiiluminen kaikkialla viestittää minulle itsestäni ja henkisestä tilastani?
Tummanvioletti: mystillinen, rauhaton, raskauttava, surua, erikoisuutta, syvyyttä etc.
Vaaleanvioletti: lumoava, tenhoava, eripurainen, kivulloinen, taikuutta, noituutta, tuoksua, huumaa etc…
Selvä juttu, se onkin enemmän tuo vaaleanvioletti, joka pistää silmään. Kyllä täsmää. Koipi on kipeä ja tunnen itseni hetkittäin klonkkaavaksi ja kivulloiseksi. Asuinympäristössäni kylvetään taas keväiseen tapaan pahansuopaisuutta ja haluaisin olla niin lumoavan tenhoavan viisas, että kykenisin asettumaan ympäristön eripuraisuuden ulkopuolelle. Ohittaa sen ilman ajatuksen häivääkään. Kevään tuoksut ovat todellakin huumanneet viime aikoina. Mutta entäs tuo noituus ja taikuus? Hmm, hmm?
No, henkisen vastapainoksi pitää kehitellä terveellistä reipasta ulkoilua ja hiukan materiaa.... Sunnuntaikierroksella rantapuistossa ja naapuruston outlet-myymälöissä violetin voittokulku sen kuin jatkuu, jatkuu ja jatkuu….
Ihania violetteja! Arvasinkin, että olit poikennut siinä naapurin ostosparatiisissa kun noita muumimukeja katselin. Minäkin olen muuten ostanut nyt violetteja kesäkukkia, mutta myös punaiset pelargoniat, jotka on ihan must minun kukkalistallani.
VastaaPoistaMun parveke on niin aurinkoinen, että toistan itsäeni vuodesta toiseen: pelagoniat (väri vaihtelee), päivänkakkarat (koko vaihtelee) ja pienet orvokit. Koettuja ja hyväksi havaittuja.
VastaaPoistaSulla onkin mielenkiintoinen värisarja: värikylvystä vihreään, laventeliin ja violettiin. Värit pistävät silmään juuri tuolla lailla, yhtäkkiä jokin väri alkaa miellyttää, se saa aikaan vastakaikua omissa tunteissa, vaikka ennen sama väri on ollut näkymätön tai tökkinyt. Minulla on viime aikoina ollut aika paljon ihan uusia värimieltymyksiä: violetin sävyt, turkoosi, räikeä kirkkaansininen, aniliini - kaikki värejä, joita 20-30-vuotiaana inhosin. Opiskeluikäisenä verhouduin ruskeaan ja myöhemmin inhosin ruskeaa yli kaiken, vasta nykyään ruskeaakin taas siedän.
VastaaPoistaOlin juuri lenkillä vanhassa Loviisassa ja voi ihanuutta, siellä kukkivat kaikki violetin sävyt syreeneissä! Rakastan erilaisia violetteja :)
VastaaPoistaPaula, trenditkin muokkaa meidän makua. Kaikki 70-lukulaiset ovat vuosia melkein inhonneet ruskeaa, koska liika on sittenkin aina liikaa.
VastaaPoistaSara, violetti on IHANAA sopivina annoksina.