Elokuu on nimensä mukaisesti elonkorjuun aikaa. Talveen varautumista. Heinä- ja elokuun taitteessa luonnon sävyt muuttuvat nopeasti. Illat lähestyvät, auringonlaskut muuttuvat väriloistoksi ja varjot pitenevät. Syksyn kontrastit ja värien kuulaus hiipivät luontoon. Kesän kasvillisuus on pakahtua yltäkylläisyyteen. Myös mieli alkaa valmistautua syksyyn ja talveen. Hieman haikeutta siis ilmassa. Nytkö se jo päättyy, vaikka vasta hetki sitten alkoi.
Viikonloppuna katselin maisemaa haikeutta tuntien. Viljanpuimurit olivat ilmestyneet Varsinais-Suomen pelloille. Pilvet taivaalla olivat raskaat, sadetta uumoilevat.
Aiemmin asuessani omakotitalossa elokuu tuntui joskus loppumattomalta säilömiseltä ja sadonkorjuulta. Nyt säilön pääasiassa suoraan torilta pakkaseen. Ainakin minulla on talveen varautuminen geeneissä, edelleen on pakko säilöä jotain talven varalle.
Mutta miten säilöä kesän valo ja lämpö koko pitkän talven varalle?
Olet ainakin säilönyt oivallisesti kuvailemasi tunnelman myös hienosti valokuviksi. Juuri tuollaista se on. Se hiipii kaikkiin aisteihin pikkuhiljaa, mutta se on siellä.
VastaaPoistaNuo päärynät on kyllä ihanan näköisiä. Niistä vois tulla ihania jos ne sais kokonaisina säilöttyä sokeriliemeen, ylellinen lisä jäätelön kanssa. Minä voisin säilöä rommiruukkuun, josta aina olen haaveillut, sinä et varmaankaan.... En vaan sitä rommiruukkua ole koskaan saanut aikaiseksi...
VastaaPoistaEhkä sitä kesän valoa ja lämpöä on pikkuhiljaa säilöttykin, mieleen, alitajuntaan, iholle, hiuksiin ja vitamiineina kehoon.
VastaaPoistaKatriina, pitää varmaan viritellä aisteja uusille taajuuksille?
VastaaPoistaAuli, rommiruukkuhommiin vaan!
Paula, D-vitamiinit saattavat olla nyt kohdallaan.
Samat kuviot täällä: ei enää puutarhaa eikä viikkokausia kestävää pakkosäilöntää, mutta sisäinen muumimammani pyrkii säilöntähommiin. Poimin ihanuudet torilta, juon torikahvit ja lepyttelen muumimammaani laittamalla aina silloin tällöin pari boksia pakkaseen.
VastaaPoistaElokuu on ihana, samoin syyskuu, lokakuussa alkaakin jo pimeä ahdistaa. Aion tänä vuonna hankkia sen kirkasvalolaitteen ja katsoa onko siitä mihinkään. Minä olen niitä ihmisiä, joille ei tuo pimeä tee hyvää....hidastun ja kangistun silminnähden ja olisin valmis talviunille kuin karhu, sitten keväällä taas herää uudelleen eloon..ihana muuten tuo viljakuva.
VastaaPoistaMinä aina välillä näin kesällä pysähdyn hetkeen ja oikein painan sen hetken mieleeni.
VastaaPoistaYksi ilta olimme uimassa rauhallisessa järvessä. Aurinko alkoi laskeutumaan horisonttiin ja teki ihanan kuvion veteen. Minä vain pysähdyin siihen hetkeen.
Katsoin auringon kaunista laskua, sen värikästä piirtoa veteen, kuuntelin hiljaisuutta ja nostin kämmeneni veden pinnan yläpuolelle, katsoen kuinka auringon valo siivilöityi sormieni välistä. Mietin, että tämä on yksi niistä hetkistä, jotka muistan talvella.