perjantai 12. elokuuta 2011

Sitä sun tätä


Olen selvinnyt ensimmäisestä loman jälkeisestä työviikosta. En voi hehkutella loistavilla työsuorituksilla. Jotain sain ehkä kuitenkin aikaan. Aamulla ja iltapäivisin olen ollut aika väsynyt, koska en malta mennä illalla nukkumaan vaan koluan pimeillä rannoilla.

Siellä on niin kaunista. Iltarusko on sävykäs ja pilvet ihania. Kuu lähestyy täydellistä pyöreää muotoaan. Hämärän laskeutuessa valkoposkihanhet vaakuttavat keskenään, kokoontuvat yhteen ja levittäytyvät lahden selälle ”matoiksi” nukkumaan (kuten edellisen postauksen kuvassa). Pimeässä jänikset käyvät rouskuttamassa pihojen kukkia ja nurmikkoa. Ovat säikkyjä toisin kuin valkoposkihanhet. Ne ovat ihan urbaaneja, lähestyvä ihminen ei niitä hetkauta mitenkään. Odotan törmääväni pian kettuun, joita liikuskelee paljonkin Helsingin yössä. Katsotaan sitten, kumpi perääntyy. Muuten ulkona liikkuu lähinnä koirien ulkoiluttajia ja naapuritalon öisin juoksevia kauppakorkeakoululaisia. Naapuri ihmetteli, että miten uskallan liikuskella yksin pimeässä. Totesin, että "parasta ennen"- päivämäärä meni jo. 

Tänään kävin toisen kerran fysioterapeutilla saamassa jatko-ohjeita jalan kuntouttamiseen. Hyvin on kuntoutus edennyt, joten suoritteita tehostetaan niin, että alan tehdä osan jalkojen jumppaliikkeistä 2 kilon painot nilkkaan kiinnitettynä. Kuukauden päästä painot tuplataan. Kun kannoin punnukset kotiin, koin konkreettisen järkytyksen! Kuinkahan kevyt olo sitä oikein olisikaan, jos saisin osan ylipainosta pysyvästi pois? Vaikka nyt 10 kiloa ensin alkuunsa.

Toivottavasti tänäänkään perjantai-iltana eivät ohi kiitävät, ihmeellisen alhaalla liitävät kuumailmapallot tipahda meidän katolle!

Tervetuloa  Markku, Pirjo, Lila ja Teuvo lukijoikseni!

6 kommenttia:

  1. Minä just sanoin saman J:lle kun ostettiin kissanhiekkaa joka painoi 8 kiloa, saman minkä olen nyt laihtunut. Tuntui järkyltä se paino!

    VastaaPoista
  2. Tulen iloiseksi tästä kauniin haikeasta tekstistä:
    Minäkään en voi kehuskella tynkäviikkoni työsuorituksillani, mutta...
    Tänään koulutin tyttöjen perässä juoksevaa pusupoikaa (2.lk), joka tiesi, että tytöiltä on kysyttävä lupa suuteluun. Ihmettelin miten toinen juoksija (2.lk) oli karkottanut liikkeillään metson, joka oli jättänyt jälkeensä komean sulkasadon.
    Itse jaksan hyvin nauttia illan hämystä ja kuusta, kun nukun pitkät illansuutorkut.
    Suositan tuota -10kg. Itse iloitsin tänään jo -12:))

    VastaaPoista
  3. Tuo kuumailmapallo kiinnitti huomioni, minä kun olen myös kuvaillut niitä, vaikka tänä kesänä en olekaan jostain syystä nähnyt yhtäkään! Muistan kun teininä asuimme kerrostalon toisessa kerroksessa ja ihmettelin yht'äkkiä outoa ääntä, matalaa huminaa, kunnes ikkunani eteen ilmestyi kuumailmapallo! Katsoin vain suu auki kun se juuri ja juuri sai nostettua itsensä viereisen talon yli ja jatkoi matkaansa... :)

    VastaaPoista
  4. Ihailen sinua, joka lähtee liikkeelle katsomaan kaunista kuutamoa - on se minustakin kaunis, mutta pimenevät illat masentavat niin pirusti että haluan olla sisällä verhojen takana ja kuvitella että olisi vielä kesä!
    Tsemppiä kuntoutukseen ja painonpudotuksen! Se lisää energiaa kummasti.

    VastaaPoista
  5. Kun sisko ehdotti vaellusta 16 kilon rinkka selässä, pidin sitä hulluutena: sen verran haluaisin pudottaa entisestäkin painostani, en suinkaan kantaa lisäpainona selässä!

    VastaaPoista
  6. Onpa sinulla kauniita kuvia blogi pullollaan.

    Tuo kuumailmapallo näytti niin kvin tutulta, kun mekin saamme niitä aika usein kotiparvekkeelta ihailla. Joskus pääsemme jopa katselemaan niiden laskeutumista. Valitettavasti myös valkoposkihanhet ovat hyvin tuttuja. Tosin tänä kesänä niitä on ollut aiempaa vähemmän.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!