Jokainen pieni tyttö syntyy prinsessaksi. Jokainen pieni tyttö on äidilleen se ainut ja oikea. Siis prinsessa! Todellisuudessa vain harva kuitenkin syntyy kruununprinsessa-äidin prinsessaksi ja saa oman herttuakunnan yhden päivän ikäisenä. En kadehdi pikkuista prinsessaa. Instituutio viitoittaa tietä eikä voi itse valita. Toki ovet avautuvat ja kaikki maallinen mammona ja muu hyvä on käden ulottuvilla. Kuten myös teleobjektiivit ja maailman raadollisuus. Prinsessan vanhemmat tuntuvat aidoilta ja rakastavilta ihmisiltä. Se on pikkuprinsessan onni.
Toivon pienelle prinssessalle hyvää prinsessan elämää. Niin toivon meille kaikille muillekin oman elämämme prinsessoille.
PS. Oli perjantai-iltapäivän osastokokous. Juuri ennen kokousta luin netistä prinsessan nimen. Kyllä se minuakin sen verran kiinnosti. Me naisethan tunnetusti osaamme tehdä enemmän kuin yhtä asiaa kerralla. Kuuntelin sujuvasti koko kokouksen ajan, osallistuinkin siihen aktiivisesti. Samalla tein piirtämällä prinsessan nimeä itselle tutuksi. Kauniilta ja prinsessamaiselta se minusta alkoi näyttää, vaikka ensin nimi tuntuikin hieman vieraan kuuloiselta Ruotsinmaalle.
Hieno nimen sisäänajo. Minustakin nimi oli yllätys, mutta ehkä näitä kuninkaallisten nimiä voi vähän uudistaa: omahan niitä Ulriikoita ja Kristiinoita jo ollut vaikka kunika paljon. Ja, eihän se Madeleinekaan mikään ruotsalainen nimi ole, eikä Bernadotte....
VastaaPoistaAuli,
VastaaPoistataitaa tuo nimi loppujen lopuksi sopia sukunimeen paremmin kuin hyvin?
No ei mennyt hyvä kokous hukkaan, kauniisti kuvitettu nimi! Kesken perjantaikokouksen minunkin piti kaivaa kännykästä Ylen sivuilta tieto nimestä, kun työkaverin kanssa sitä mietimme. Hän kun oli unissaan hoitanut synnytyksenkin!
VastaaPoistaKyllä tämä nimiasia on näyttänyt kiinnostavan muitakin kuin itseäni ja hyvän nimen lapsi on saanut. Eiköhän Ruotsissa (ja ehkä Suomessakin) Estelle nouse nimilistoilla aika korkealle seuraavien vuosien aikana?
VastaaPoistaMinäkin olin ihan yllättynyt nimestä. Ihan liikuttava tuo Estelle-piirroksesi.
VastaaPoistaKauniita kirjaimia ja ajatuksia!
VastaaPoistaKiitos teille kommenteista! Nyt on jo nähty kuvatkin pikkuisesta. Söpöltä näyttää, mutta söpöjähän vastasyntyneet ovat.
VastaaPoista