Vanhankaupunginlahdella tänään kauniina talvisena sunnuntaina ottamani kuvat puhukoot puolestaan. Huomioikaa, että koskikara on palannut viime viikolla.
Kaunista, kaunista talvea! Hyvin onnistuneita kuvia.
Harmittaa ihan, kun täällä ei ole voinut ulkoilla kunnolla koko viikolla kovan pakkasen takia. Tänään sentään oli päivällä jo -24 ja tuuletonta, ja sehän ei enää tuntunut missään:)
Nämä on ihan huippukuvia ja mikä valo. Kerrassaan ihana kuvasarja. Minä en ole mitään saanut aikaiseksi viikkoon, kun täällä vaan sairastetaan, huoh. Nyt kun olisi niin hienot kuvausilmat....onneksi kevättä kohden mennään, eikä valo ainakaan vähene, kaikkea hyvää sinulle tähän viikkoon.
Ihanat kuvat ihanasta paikasta. Tuo koski on minusta aina kaunis ja olen alkanut poikkeilla sitä katsomassa aina käydessäni sielläpäin. Koskikaraankin olen tutustunut juuri samassa paikkaa. Ennen en oikein tiennyt kummastakaan, en niin koskesta enkä karasta;)
Uskomattoman hienoja kuvia! Missä näit koskikaran? En tiedä luetko näitä vanhojen blogien kommentteja, mutta A on kovasti ollut esillä lehdissä. Eilen Hesarissa ja joskus aikaisemmin Yliopistolehdessä. Hänen kauniin siniset silmänsä herättävät huomiota. Voimia remontin keskelle! Leena
Leena Oli kiva saada kommenttisi. A. on tehnyt äitinsä oikein ylpeäksi. HS:n juttu oli minusta asiaa valaiseva. Koskikara asustaa Viikkiin johtavan ja vapaana virtaavan uoman ylittävän sillan alla. Näyttää liikkuvan siitä vähän etelään jäälauttojen reunoilla. Paikalla on aika paljon kuvaajia. Kun löytää kuvaajat, löytyy koskikarakin. Klikkaamalla tuosta aloitustekstistä koskikaran, pääset viime vuonna kirjoittamaani koskikara-postaukseen.
Oi mitä kuvia! Oi mitä kaunist talvee!
VastaaPoistaKaunista, kaunista talvea! Hyvin onnistuneita kuvia.
VastaaPoistaHarmittaa ihan, kun täällä ei ole voinut ulkoilla kunnolla koko viikolla kovan pakkasen takia. Tänään sentään oli päivällä jo -24 ja tuuletonta, ja sehän ei enää tuntunut missään:)
Upeita kuvia yhdestä Helsingin hienoimmasta maisemasta! Tämä päivä on ollut täydellinen helmikuun talvipäivä.
VastaaPoistaHelmikuu on kyllä mahtava valokuvauskuu!
VastaaPoistaIhana juttu, että koskikara on taas samassa paikassa!:)
VastaaPoistaNämä on ihan huippukuvia ja mikä valo. Kerrassaan ihana kuvasarja. Minä en ole mitään saanut aikaiseksi viikkoon, kun täällä vaan sairastetaan, huoh. Nyt kun olisi niin hienot kuvausilmat....onneksi kevättä kohden mennään, eikä valo ainakaan vähene, kaikkea hyvää sinulle tähän viikkoon.
VastaaPoistaIhanat kuvat ihanasta paikasta. Tuo koski on minusta aina kaunis ja olen alkanut poikkeilla sitä katsomassa aina käydessäni sielläpäin. Koskikaraankin olen tutustunut juuri samassa paikkaa. Ennen en oikein tiennyt kummastakaan, en niin koskesta enkä karasta;)
VastaaPoistaPaula,
VastaaPoistaeikös vaan olekin pidellyt säitä.
Katriina,
Kiitän. Nyt on varmaan pakkanen jo helittänyt Keski-Suomessakin?
Sara,
olen samaa mieltä!
Auli,
niin on, tosin valkea on haastellista kuvattavaa.
Aino,
eiks vaan olekin.
Sarppu,
kiitos, kiitos. Tautia tuntuu olevan joka paikassa enkä minäkään ole flunssalta välttynyt. Paranemisiin teidän perheeseen!
Rva Kameleontti,
olen niin viehtynyt tähän asuinpaikaani. Kaunista on ja luontoa on ympärillä.
Uskomattoman hienoja kuvia! Missä näit koskikaran?
VastaaPoistaEn tiedä luetko näitä vanhojen blogien kommentteja, mutta A on kovasti ollut esillä lehdissä. Eilen Hesarissa ja joskus aikaisemmin Yliopistolehdessä. Hänen kauniin siniset silmänsä herättävät huomiota.
Voimia remontin keskelle!
Leena
Leena
VastaaPoistaOli kiva saada kommenttisi. A. on tehnyt äitinsä oikein ylpeäksi. HS:n juttu oli minusta asiaa valaiseva.
Koskikara asustaa Viikkiin johtavan ja vapaana virtaavan uoman ylittävän sillan alla. Näyttää liikkuvan siitä vähän etelään jäälauttojen reunoilla. Paikalla on aika paljon kuvaajia. Kun löytää kuvaajat, löytyy koskikarakin. Klikkaamalla tuosta aloitustekstistä koskikaran, pääset viime vuonna kirjoittamaani koskikara-postaukseen.
Voi ihanuus mitä kuvia ja tunnistin heti paikan, uskomattoman kaunista!!!
VastaaPoista