Noin kerran vuodessa ostan lohtupullon. Tänään oli se päivä!
Aamulla töihin lähtiessäni satoi - kaatamalla. Otin mukaan
Marimekon ihka uuden mustavalkoraitaisen sateenvarjon. Aamupäivällä olimme
muutaman työkaverin kanssa menossa ”ulkotöihin” esitelläksemme työprojektia kollegoille. Ajattelin varustautua tyylikkäällä varjolla.
Avasin varjon ja POKS! Tämä oli kolmas marisateenvarjo, jonka mekanismi petti
hyvin nopeasti. Tällä kertaa heti laakista, ensimmäisestä aukaisusta.
Ulkotyö sujui silti mukavasti, kollegat olivat tyytyväisiä
ja tarjosivat meille lopuksi lounaan. Käveltyäni runsaat kaksi tuntia ulkosalla yltyvässä
sateessa ilman suojaa olin yltä päältä märkä. Hiukset valuivat vettä, takki oli läpimärkä ja jalkineet hölskyivät kostuneina jaloissa. Loppupäivän
sitten palelinkin yltympäriinsä eli päästä varpaisiin. Join kolme isoa kuppia
teetä. Ei auttanut paleluun.
Lähtiessäni töistä kotiin seurasin magneetin lailla kaikkialla parveilevia keltaisia muovikasseja ja ajauduin Stockalle ostamaan uutta
sateenvarjoa. Ei ollut tällä kertaa varteenotettavan hulluja sateensuojatarjouksia,
mutta ostin aiemmin hyväksi havaitsemani varjon.
Sitten päätin lohduttautua. Ostin keväisen ja hennonvihreäntuoksuisen lohtupullon
(ulkoisesti käytettäväksi) ja rypyt pikasiloittavaa voidetta (tokkopa sellaista on). Kyllä tuli hyvä mieli palatessani kotiin ihka uuden, halvan ja
toimivan sateenvarjon kanssa keväinen lohtupullo ja kallis pikakaunistaja kassissa. No,
pussillinen Halvan Wanhan ajan lakupaloja tarttui myös mukaan...
Takana on aivan liian täysinäinen ja väsyttävä viikko. Jalkoihin on jo vedetty villasukat. Edessä on ajatukset tyhjentävä perjantai ja toivoakseni luovuutta tihkuva kirjoitusviikonloppu.
Tuoksutin saman lohtupullon sisältöä. Raikasta oli, minun makuuni, mutta jäi ostamatta. Ostin kosteuttavan naamarasvan, jonka purkinpohja peilikaapissani häämöttelee.
VastaaPoistaNautitaan ansaitusta pikkutauosta!
Meinaan kokeilla nyt illalla pikasiloittavaa. Saas nähdä, kuka katsoo huomenna peilistä?
PoistaJukra, tuo on oikea lohtupullo, täynnä kesää! Jos tuo Versacen Versense, minulla oli sitä viime kesänä ja tykkäsin kovasti. Se ja Armanin Acqua di Gioia ovat raikkaita kuin vuoripuro.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua sinne viltin alle!
Oikeaan osuit. Meillä on samanlainen tuoksumaku: Armanin pullo on edellistä edellinen lohtupullo ja siitäkin pidin (vaikka en vähääkään vastaa kyseisen hajusteen mainoksen kohderyhmäkuvaa...)
PoistaOlen lujasti yrittänyt karttaa keltaisten kassien päiviä, mutta niinpä vaan minäkin jotenkin eksyin.
VastaaPoistaSateenvarjojen suhteen olen retuperällä. Uhohtelen niitä vaikka mihin, jos ei muuta niin kotiin, siloin kun niitä tarvittaisiin.
Jäin miettimään mikä olisi oma lohtuostokseni, todennäköisesti kukat.
Kukat sopivat ehdottoman hyvin lohtutarpeeseen. Hankin yleensä vain halpoja sateenvarjoja, koska hukkaan ja unohtelen niitä. Siksi oitis rikkoutuvat marivarjot harmittavat, koska ne eivät ole edes halpoja.
Poista