maanantai 2. huhtikuuta 2012

Talvi tuli, loma alkoi



Ulkona näyttää taas valkealta. Meri on Vanhankaupunginlahdella jo sula. Vain muutama viikko sitten jäällä oli vielä kaikkein rohkeimpia pilkkijöitä. Aurausautot ovat tehneet aamun aikana jo kaksi kieppiä kotikorttelissa. Varmaan uusi lumi puhdistaa hiekkaa pöllyävät kadut. Jotain hyötyä siitä varmasti on.

Olin viikonlopun töissä poikkeuksellisesti ja tänään alkoi viimein viikon pituinen loma. Aamulla yhdeksältä heräsin, kun työphone alkoi soida. En ollut muistanut sulkea sitä. Sain eilen sunnuntaina tehtyä tosi tehokkaasti ja häiriöttä töitä. Kevät on hieman sesonkiaikaa töissä ja kaikilla hankkeilla on kiirettä. Minulla on vielä muutama viikko tämän lomakauden pitämättömiä lomia jäljellä. Ei taida siis olla pelkkää kuvittelua, kun olen koko kevään tuntenut itseni väsyneeksi.

Yksi työkaveri on suositellut kurkuma-maustetta ihmelääkkeenä lähes kaikkeen. Olen käyttänyt nyt kurkumaa paitsi ruuan mausteena myös jogurtin päälle ripoteltuna. En teidä, onko resepti tehonnut. Ainakin tunnen itseni virkeämmäksi. Keväälläkin saattaa tosin olla oma vaikutuksensa vireyden paranemiseen, kun minusta on kyse.

Aamulla olen hoitanut yhtä perintätoimistolle ajautunutta pientä parinkympin lehtilaskua. Tiesin laskun maksaneeni ja nyt selvisi, että olen maksanut laskun aikoinaan tilaamani toisen lehden laskun viitenumerolla käyttäessäni nettipankkiin tallennettua maksupohjaa. Se on tulkittu tuon lehden tilauksen uusimiseksi. Höh, ei kai kukaan ala tilata lehteä maksamalla vanhaa laskua? Olin itsekin laskua maksaessani ollut huolimaton viitenumeron kanssa, joten en alkanut kiistellä, kun saimma sotkun selvitettyä säällisesti. Edelleen ihmettelen kuitenkin perintätoimiston mukaan vetämistä ilman maksukehoituksen lähettämistä. Käytäntö ei liene ihan kuluttajaturvan mukaista? Nyt odotan vaan LUMI desing:n iltalaukkua, minkä kytkyn vuoksi koko lehden sorruin aikoinaan tilaamaan… Sen jälkeen lopetan molempien lehtien tilaukset.

Aamun lehdessä ja radion uutis- ja ajankohtaislähetyksissä pohditaan entisen pääministerin MK:n eroilmoitusta puoleensa pj:n tehtävästä. Pääministeriys näyttää olevan vaarallista. Siinä pääsee turmiollisen vallan makuun, jos ei ole tarpeeksi varovainen. Niin on käynyt kaikille entisille pääministereille: Aholle, Lipposelle, Vanhaselle ja Kiviniemelle. Kun tikkunekku otetaan pois, pitää päästä uuden nekun makuun. Lähiaikoina kuulemme varmasti, mikä on Kiviniemen uusi tikkunekku? Tämä on vaan tällainen vankka kansalaisnäkemys, ei muuta…

Olo on kaiken kaikkiaan pitkästä aikaan ihanan rento ja stressitön hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen. Eläköön edessä oleva lomaviikko ja sisäsiistin tekeminen vaihteeksi tänne kotiinkin!

8 kommenttia:

  1. Eläköön loma! Hieno juttu. Hyvä vinkki tuo kurkuma, pidän mausteesta ja sen tuomasta pirteän keltaisesta väristä, mutta jos se piristää niin sen parempi. Alanpa minäkin käyttää sitä useammin.
    On lumesta varmaan hyötyäkin. Suojaa kasveja yöpakkasilta. Ja se sulaa äkkiä taas auringossa, nytkin on täällä saaristossa taas puolet maasta paljas vaikka eilen illalla oli suorastaan joulumieli!
    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein Saila, en tullutkaan ajatelleeksi heräämässä olevaa kevätkaskua ja yöpakkasia. Täällä näyttää lumen tulo taas kiihtyvän, hetki sitten taivas oli jonkin aikaa sees.

      Poista
  2. Harrastan myös noita lyhyitä ja houkuttelevia lehtitilauksia ja lopetan ne sitten heti jakson jälkeen. Harvoin vain on noin houkuttelevia kytkylahjoja;) Kaikenmaamilman huivit ja helmet on jo niin nähty.

    Tuo Paavo V. kyllä huvittaa: hän ratsastaa jostakin aina uudelleen ja uudelleen ja varmaan ajattelee pelastavansa koko puolueensa ja siinä sivussa maankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitsi taitaa olla aikamoisessa lehtitalauskierteessä. Ryhdyin jo tänään tilausten lopettamiseen, kun lukemattomiakin lehtiä on nurkat täynnä.

      Paavo on kyllä ilmiö - lähes vitsi. Tämäkin on vaan kyllä tällainen kansalaisnäkemys....

      Poista
  3. Muistan jo miltei tarttuneeni tuohon LUMI-kytkyyn.
    Nauti LUMI-lomasta;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissasi näyttäytyykin varsinainen LUMItalvi. En menannut melkein silmiäni uskoa!

      Poista
  4. Hyvää lomaa, minäkin olen tämän viikon lomalla ja tulimme Koskelle. Te saitte sinne pääpaupunkiseudulle taas isot lumet. Täällä oli tullessamme lumetonta, nyt on ohut lumipeite. Täällä on ihanan leppoissa, olemme lämmittäneet ja oleilleet yhdessä, Ruska tykkää kun koko perhe on koossa. Leppoisia päiviä sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää lomaa myös teille sinne leppoisaan vanhaan taloon peltojen keskelle.

      Poista

Kiitos kommentistasi!