Pääsiäisenä Töölönlahti oli vielä osittain ohuen jään peitossa. Aivan rannassa jää oli sulanut. Kanadanhanhipariskunta oli ruokatauolla rantavdessä kuten myös useampi sorsapari. Harmaalokit näyttivät viileässä tuulessa paikoilleen kivettyneiltä. Sitä en yhtään ihmettele, koska niin hyytävästi on tuullut olkoon ilmansuunta sitten mikä tahansa. Pohjoisesta tuulee jäätävää pohjoistuulta, etelästä kylmänhuurteista merituulta.
Kevät helisee Vanhankaupunginlahden rannalla ihan kirjaimellisesti. Virtaava vesi on vapautunut jäästä. Rantaviivan tuntumassa on vielä lunta ja jonkin matkan päähän ulottuu ohuen ohut jäähile. Hile lohkeilee ja jäästä kuuluu vaimeaa helinää. Kuin ohuttakin ohuemmat lasinpalat takertuisivat toisiaan vasten.
Harmaalokit parveilevat täälläkin jäälautan reunoilla. Parvessa näyttää olevan jokseenkin sotilaallinen järjestys. Pikkulinnut laulavat sinnikkäästi rantapuissa. Lämpöaaltoa ja lintujen isompaa muuttoaaltoa vielä odotellaan. Lämpimästi odotellaankin, sillä viikonlopuksi on suunnitteilla linturetki.
Jään helinä on ihanaa ääntä! Milloinkahan olisin saanut kuulla sitä viimeksi, en varmaan vuosiin. Kuvista saa hyvin tuntuman, miltä rannalla voi näyttää. Kaunista kuvausta:)
VastaaPoistaNyt loppui täältäkin helinä ja jäät hupeni!
PoistaJään helinä... voi kun joku vuosi osuisikin mökille jäiden lähdön aikaan. Taidan käydä kurkkaamassa Töölönlahtea tänään.
VastaaPoistaMahdoitkohan ehtiä kuulostelemaan Töölönlahden helinää?
PoistaOlen useamman kerran viimeaikoina käynyt moikkaamassa Töölönlahden sorsia lapsenlapsen kanssa ja muistan omasta lapsuudestani, miten itse kävin siellä äitini kanssa. Jään heliseminen vaan on jäänyt huomaamatta, ehkä olen itse pulissut liikaa niin etten ole sitä kuullut.
VastaaPoistaHelinä on hyvin vaimeaa. Ei sitä kuule, kun ihan hiljaisuudessa. Mahtaakohan Töölönlahdella tarpeeksi hiljaista ollakaan, kun siellä on sinun pulinasi lisäksi myös liikenteen melua ;-)
Poista