Tunnelmia

Lomani alkaa viime viikkoina kehkeytynyttä vauhtisokeutta tietoisesti hiljentäen. Kaksi viikkoa ja risat päälle tein töitä tukka putkella. En kerää nyt sympatiapisteitä. Sen sijaan tunnistan itsekin, etten ole suinkaan täysin parantunut työn mukanaan tuomien endorfiinien riippuvuudesta. Jos pitäisin työtäni täysin merkityksettömänä enkä ollenkaan viihtyisi siinä, ei näin pääsisi tietenkään tapahtumaan. Mutta nyt minulla on aikaa vetää henkeä kokonainen kuukausi ja muutama päivä sen lisäksi.

Eilen lähdin töistä pitkästä aikaa normaaliin aikaan ja palkitsin itseni loman alkamisen kunniaksi jäätelötötteröllä. Helsingissä on paljon jäätelöpalloja taitavasti metsästäviä lokkeja, joten turvallisin paikka nauttia jädestä on kait Stockan tavaratalo? Viime kesänä lokki hyppäsi Espalla takaapäin päähäni ja nokkasi jäätelöpallon täsmäiskulla suuhunsa. Ihailtavaa taituruutta. Eilen tein Stockalla mansikkasorbettipalloa nuoleskellen ylhäältäalaskierroksen ja katselin päällisin puolin ale-tarjonnan. En ostanut mitään, mutta noteerasin kyllä kesän värikylläisen vaatetarjonnan. Helsinki oli eilen arvatenkin aivan tupaten täynnä kadehdittavan sulavasti ja kauniisti liikkuvia urheilijoita ja kisaturisteja.

Viime yönä nukuin levottomasti. Näin unta edesmenneestä isästä ja äidinäidistä, välillä töistä ja yhdestä äkäisestä asikkaasta. Valvoin myös ja ajattelin lapsia. Toivon tyttären palaavan seikkaulumatkaltaan onnellisesti ja hyvässä kunnossa kotiin. Voi meitä äitejä, ikuisesti rooliimme sidottuja? 

Perhekesekeisyyttä on muutenkin lähiaikoina tiedossa. Perheen parissa vietetty laatuaika alkaa jo tänään, kun Auli-sisko Porista tulee kylään. Koti on venyneiden työpäivien vuoksi sikin sokin. Onneksi tiedän, että Aulia kotini sekaisuus ei haittaa ja voin ihan hyvin olla työriippuvaisuuteen taipuvainen ja kotitöitä kaihtava oma itseni! 

En ole kiireiltäni edes huomannut, että minulla yli kolmekymmentä vuotta ollut apila on alkanut kukkia äidin vanhassa kauniissa kukkaruukussa. Olen saanut apilankotin Paula-siskolta ja apila on tuonut onnea kaikkiin aikuisuuteni koteihin. Se on äkisti katsoen vaatimaton kasvi, mutta mielenkiintoinen.  Kuolee välillä ja toipuu taas. Yhtäkkiä yllättäen riutuva apila alkaa työntää kauniita lehtiään ja herkkiä kukkiaan. Samoin suurin piirtein on kait käynyt elämällenikin.