maanantai 11. kesäkuuta 2012

WAU



Jo rakentamisen aikana olen ihastellut Kaisaniemenkadulla entisen Anttilan ja sitä ennen Pukevan tavaratalon tilalle noussutta Helsingin yliopiston keskuskirjastoa.  Se istuu moneen suuntaan näkyvään ja kaukaakin katsottavaan sijaintipaikkaansa onnistuneesti ja liikoja pöyhkeilemättä. Tänään kävin tutustumassa sisätiloihin. Katselin ympärilleni, koin tilan ja ihastuin! 

Pitkään aikaan mikään tila ei ole tehnyt vastaavaa vaikutusta. Täältä löytyy faktaa, tietoa suunnitelmista ja arkkitehdista, joten en toista niitä. Menkää tutustumaan kirjastoon syyskuussa, jolloin se avataan. Ihastutte!

Hyvä arkkitehtuuri koostuu loppujen lopuksi yksikertaisista asioista, kuten muodoista ja valosta. Juuri siksi se on niin haasteellista. Kirjastossa teemana olivat mm. kaaret, joita valo hyväilee. Sävyltään lämmin kivilattia, vaalea tammiviilu ja yleinen vaaleus antavat valolle ja varjoille sijan. Yllättävää oli ympäröivä hiljaisuus, vaikka ollaan ihan Helsingin liikenteellisessä ytimessä. Akustiikka vaikutti vielä lähes tyhjässä tilassa onnistuneelta.








Kaaria säestävät neliöikkunat, jotka muodostavat mielenkiintoista pintaa.

 



Kirjasto keskustelee ympäristönsä kanssa. Katsokaa vaikka näistä kuvista.






Onnittelut ja kumarrus arkkitehdille ja koko toimistolle hienosta työstä!
Onnea myös opiskelijoille, joilla on näin upeat opiskelun puitteet.

7 kommenttia:

  1. Oi sinua onnekasta, kun pääsit tutustumaan ennenkuin tila on täytetty niillä välttämättömillä kirjoilla ja hyllyillä. Upea henki kuvissasi, mutta uskon elämyksen tilassa olevan huikeampi kuin mitä kuviin ikinä voi vangita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuviin ei todellakaan voi täysin vangita tilaa. Varmasti tilat muuttuvat, kun hyllyt täyttyvät kirjoista. Enkä jotain katoaa siitä ilmavuudesta, minkä tänään koin?

      Poista
  2. Huh sentään miten hienoja kuvia! Kaisaniemi on minusta muuten aika tylsä joten tämä on sitäkin tervetulleenpi sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisaniemi on todellakin kasvitieteellistä lukuunottamatta jonkilainen liikenteellinen välipaikka empire-keskustan ja Rautatientorin seudun välillä.

      Poista
  3. Upeita kuvia ja upea rakennus! Minulta tuon rakentaminen on mennyt ihan ohi, mutta annettanee anteeksi, kun en asu Helsingissä. Tuollahan voisi joskus pistäytyä ihailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti tämä rakennus on saattanut helsinkiläisiltäkin jäädä huomaamatta, kun sopeutuu paikkaansa niin onnistuneesti, harvinaisen hyvin.

      Poista
  4. Hyvin kauniita ovat kuvasikin tuosta rakennuksesta. Ehkä joskus pääsen käymään siellä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!