Pellon laidalla

   

Viikonloppuna tein pikavisiitin Poriin. Siskontyttö valmistui kesällä ja pisti pöydän koreaksi. Kiitos juhlista ja herkullisista tarjoiluista, U!

Lähestyessäni länttä huomaan aina jossain vaiheessa kiinnittäväni katseeni tuttuakin tutumpaan maisemaan. Tasaiseen merenpohjalta kuoriutuneeseen maisemaan. Parhaiten tasaisuuden aistii pellon laidalla. Katse siirtyy esteettä kauas aina metsän laitaan. Levollista minusta. Vai onko tasaisuus vain tuttuutta? Vai pohjimmaista sielunmaisemaako se on?

Tällä hetkellä pellon laidoilla kukkivat niittykukat. Tuoksu on hieman makean imelää. Punavalkoiset apilat ovat nyt kauneimmillaan. Muistan, että lapsuudessani juuri näitä apiloita kerättiin, kuivattiin ja käytettiin teen korvikkeena. Liemi Kilpikonna popsii tällaiset apilat mielellään yhdellä haukkauksella.

Pölyttäjien pörinä kuuluu korvissa. Heinäsirkan ääni on jo kadonnut. Kykenen kuulemaan sen nykyään vain aniharvoin. Tiedän kuitenkin, että pellonlaidassa ovat läsnä myös sirkat viuluineen.

Rypsit ovat aloittamassa kukinnan. Sää oli viikonloppuna lempeän lämmin, mutta kostea ja hiostava. Tuoksut ovat juuri tällaisella säällä voimakkaimmillaan.

Heinäladot ovat Porin seudulla nimeltään suuleja. Mitähän nimiä niistä mahdetaan käytettää muualla Suomessa?