maanantai 16. heinäkuuta 2012

Haaveilen kesästä


Kesäloman toiseksi viimeinen viikko alkaa sateen piiskatessa ikkunaa lähes tauotta. On harmaata ja koleankosteaa. Eilen illalla oli niin harmaata ja viileää, että sytytin illalla ensimmäiset "syyskauden" kynttilät. Kilpikonna meinaa siirtyä talvilevolle ja kaivaa itselleen koloa parvekematon alle. 

Osa-aikaisen pessimistin positiiviset kesäiset ajatukset alkavat huveta. Tänään sain onneksi vähän kesää eli 5 kg mansikoita pakkaseen. Torimyyjä oli sitä mieltä, että nyt olikin jo korkea aika. Sadetta on luvassa jatkossakin eikä sateella poimita mansikoita. Huomenna lähden toistamiseen kohti länttä, siskon luo Poriin. 



Katselin kesäkuun aikana kaukana maailman merillä, viidakossa ja vuorilla reppureissanneen tyttären suloisia paratiisisaaren rannalta poimimia tuliaisia. Niitä katsoessa saa omaan apatiaan jonkin sortin mittakaavaa. Itse en koskaan tule kävelemään noilla kaukaisilla rannoilla. On hienoa, että tytär on minua rohkeampi ja kävi noutamassa minullekin rannalle huuhtoutuneita simpukoita ja korallinsirun. Kieltämättä hetkittäin toivoin hänelle kosolti suojelusenkeleitä matkan varrelle. Tyttären matkakuvia katsellessa tulee lämmin olo ja hyvä mieli. Maailma on ihmeellinen. Vedenalainen maailma se vasta ihmeellinen onkin. Tässä tyttären luvalla teillekin muutama matkakuva. 












  


4 kommenttia:

  1. Kuniita kuvia ja äidit pon aina lähettämässä enkeleitä, kun lapset matkailee, kaukomatkoille erityisesti. Onneksi näin teemme. :) En halua joutua nenäkkäin liskojen kanssa, mutta tuo pieni lisko lampun sisällä on hellyttävä.

    Kesää kaipaisin täälläkin. Just nyt olis tarvetta auringonpaisteelle ja riippumatolle, viikonloppu oli rankka ja asioita vieläkin puran mieleni päältä talouteen ilmestyneille tavaroille paikkoja etsittäessä.

    VastaaPoista
  2. Lämmin hiekka jalkojen alla olisi kyllä aika mukava tuntea juuri nyt.
    On vaan joka päivä nämä samaiset punaiset huopatossut.
    Kamiinaan ajattelin laittaa tänään tulet.
    Nyt kyllä villapeitto lämmittää niin mukavasti jalkojani.

    VastaaPoista
  3. Ajatus syyskauden kynttilöistä tuli mieleen eilen täälläkin. En juuri sytyttele kynttilöitä kesäisin, en ainakaan ennen elokuun iltoja, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että kynttiläkausi voisi jo alkaa.

    VastaaPoista
  4. Huomasin nyt vasta tämän postauksen, kun en ole paljon käynyt netissä. Upeita kuvia kaukomatkalta, ihan ihmeellisiä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!