sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kaikkee kivaa


Loma loppuu. Viimeinen lämmin ja aurinkoinen viikonloppu on käytettävä kaikkeen kivaan. Katajanokan Tulli-ja pakkahuoneella on parhaillaan Finnish Desingn Shopin pop up-myymälä. Historiallisessa interiööri on jo sinänsä kokemisen arvoinen. Tiiliseinät ovat paksut, rakenteet ovat kunnon parrua ja leveät lattialaudat narahtelevat jalan alla. Myymälässä on esillä laaja valikoima huonekaluja ja valaisimia sekä kodinsisustuksen pientavaraa. Näytteillä oli runsaasti myös norjalaista ja tanskalaista designia.


Ostoksemme olivat varsin vähäisiä. Hyvin suunniteltuja ja kauniita tuotteita on ilman ostoaikeitakin mukavaa katselle ja samalla hieman hypistelläkin. Moni tuote jäi ns. nakuttamaan (kiitti Auli, kun muistutit tästä hyvästä mamman sanailmaisusta).


Verner Pantonin 1960-luvulla suunnittelema valaisin on hauska. Haluaisin! Hinta hieman hirvittää.


Olen suunnitellut hankkivani Ilmari Tapiovaaran suunnitteleman Domus-tuolin työtuolikseni mustana ja nahkapäällysteisellä istuimella – joskus vielä. Hyvin suunniteltuihin kalusteisiin ei kyllästy. Taustalla oleva kynttiläpari ja moni muu tuote houkutteli myös.


Kiasman aulan virkattu poliisiauto ei sen sijaan ihan meinaa avautua. Taidokkaasti auto on tietysti tehty, mutta mikä sen funktio on. Onko joku selvittänyt taustoja ja osaisi valaista minua?


Kiasman kahvilan itsevalaisevat tuolit ovat jännittävät ja mielenkiintoiset. Ne luovat erityisen fiiliksen koko tilaan.


Kävelimme baanan Ruoholahdesta keskustan kansalaisaukiolle. Baana on rakennettu kevyen liikenteen reitiksi Jätkäsaaren satamaan johtaneeseen ja nykyään tarpeettomaan rautatiekuiluun. Reitti oikaisee ja houkuttelee ihan varmasti pyöräilemään. Hanke on tosi onnistunut kaikkine katuaktiviteetteineenkin. Katukoris ja bingispöydät näyttivät olevan käytössä ja tie oli hyvässä kunnossa. Lakaisinlakaisinkone oli lakaisemassa lauantana! Kansalaisaukio on myös otettu sanansa mukaisesti kansalaisten käyttöön. 


Tänään sulattelin lomaharkkuja hikisellä joenrantakävelyllä. Vantaanjoen kelluvien olutlauttojen rippeitä on nyt likaamassa laskujokea. Juokaa minun puolestani oluenne vaikka Vantaanjoella lautoilla kelluen, mutta älkää roskatko ympäristöä! Hiukan taitaa huomenna häämöttävän työpäivän vuoksi olla pipo kireällä eräällä tyypillä. Vai?

8 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Asuntomessuilla katselimme kilpaa miniän kanssa design-kalusteita ja suurinta osaa niistä himoitsin enemmän tai vähemmän. Tuolit varsinkin ovat heikko kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kompastuskiveni ja himoni kohde ovat ehdottomasti valaisimet.

      Poista
  2. Onpas tuolla ylimäisissä kuvissasi ihanan näköistä! Ja vähintään yhtä ihanan näköinen on alinkin kuva, nam :) Työt alkoi täälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alimman kuvan kohde myös MAISTUI hyvältä, suorastaan erinomaiselta!

      Poista
  3. Ihania tuotteita, olisi meille tilausta.........ja mitä suklaakakkua, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla nämä kodin neiliöt asettavat pieniä rajoituksia mieliteoille ;)

      Poista
  4. Kuullostaa ja näyttää mielenkiintoiselta! Kiva, kun kävit blogissani, katselin noita ihania sukelluskuvia, joihin viestissäsi viittasit;) Upeaa, että toisella on rohkeutta lähteä tuollaista kauneutta kokemaan!! Mukavaa elokuuta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!