Täältä me tullaan...

Mitä tapahtui reilu kuukausi sitten pelastamilleni algerianskinkin kuudelle munalle? Täällä kerroin munista. Kiinnostaa tai ei, kerron siltikin... Eilen illalla tytär tekstaili, että ensimmäisen munan kuori on rikkoutunut. Tietysti piti mennä katsomaan luonnon ihmettä töiden jälkeen. Halusin kerrankin nähdä munien historian koko ketjun.

Tänään kuudesta munasta oli kuoriutunut jo kaksi pikkuista skinkkiä, jotka vipelsivät kovaa vauhtia ja hakeutuivat välillä jonnekin katseilta suojaan. Vaikea uskoa, että tuo otus on mahtunut tuon munan sisään, aika sykkyrässä on oltu. Skinkit ovat vilkkaita vipeltäjiä. Näillä on erityiset kauniit värit ja oransseja pilkkuja kyljissä. Matelijan pinta ei ole sitä miltä näyttää eli kylmän niljakasta. Se on silkkisen pehmeää ja lämmintä. Yksilöt oppivat tuntemaan ruokkijansa. Minusta tuntuu, että ne seuraavat terraarioistaan valveilla ollessaan katsellaan tytärtä kuin hai laivaa.

Neljästä jäljellä olevasta munasta kolmeen on rikottu kuoreen reikä. Reästä pilkottaa kuono ja kieli, jolla matelija havainnoi maailmaa. Kieli on vaan nopeampi kuin meikäläisen kameranlaukaisusormi. Matelijoiden munat ovat pehmeitä ja nahkamaisia, eivät kuten linnunmunat.

Tulkaas nyt sieltä kaverit, voisi tämä pulleavatsainen pikkuskinkkinen tuumailla. Vasta kuoriutunut skinkki osaa kaiken tarvittavan ja selviää ilman skinkkiäitiään. Se osaa viikkelän vipeltämisen lisäksi juoda, syödä ja saalistaa. Sillä on vahvat leuat ja kunnon puruhampaat.

Matelijat kiinnostavat erityisesti karvaisille kotieläimille allergisia, mutta eläinrakkaita ihmisiä. Näistäkin munista on osa jo munavaiheessa varattu uusiin koteihin. 

No, nyt olen ainakin yhtä luonnon kokemusta rikkaampi!