Kevät keikkuu tullessaan.
Tänään on taas vihmonut iltapäivän mittaan vettä. Kylmän tuntuista ja harmaata. Pitää lisätä kerrospukeutumista, koska toppatakkia käytän seuraavan kerran vasta syksyllä. Näin on näreet!
Vantaanjoki näyttää levittäneen ikkunasta katsoen Hämeestä ja Uudeltamaalta kuljettamansa vedet rantaniitylle. Rannan suunnittelussa on otettu huomioon Vantaanjoen tulviminen ja jopa sen todennäköisyys. Puistoon on suunniteltu uomia ja kosteikkoja nousuvettä varten. Vedenpinnan pitäisi nousta jo metrejä ennen kuin se uhkaisi tai saartaisi rannalle rakennettuja taloja.
Tänään lähdin töistä
ajoissa ja hyvällä mielin kotiin. Olen saanut ainakin 10 cm töitä pois
pöydältäni jo alkuviikon aikana, joten palkitsin itseni pikakierroksella ”Kirjan
ja ruusun” päivillä. Vähin ostoksin selvisin.
Kotiin palatessa tiesin odottaa naapurien valmistamaa ihanaa vuohenjuustosalattia. Se kuuluu ehdottomiin lempiruokiini. Aina silloin tällöin käy ilmiömäinen tuuri ja etuoikeus syödä lempiruokaa yhteisessä ruokapöydässä naapurien kanssa. Eikö näytäkin mehukkaalta ja terveelliseltä? En tarvitse tänään enää muuta vatsan täytettä kuin kupin vihreää teetä. Sitä juodessani kippaan kurkusta alas vielä lisää flavonoideja.
Jälkiruokana ollut hedelmätarjotin jatkoi aterian terveellistä linjaa. Vatsa on nyt juuri sopivasta täynnä ilman ähkyn tunnetta. Se lieneekin oikeaoppisen aterioinnin tarkoitus.
Mahdottoman mehevä ja houkuttelevan näköinen salaatti! Tuollainen asettelu on paljon houkuttelevampi kuin perinteinen.
VastaaPoistaMinäkin ajattelen, että kasvikunnan tuotteet on se pääasia ja proteiini on vain yksi osa ateriaa.
Näin just on. Proteiinien laatu kuulemma korostuu ikääntyessä ja osa proteiineista pitäisi olla kasviproteiineja. Tykkään kyllä palkokasveistakin lautasellani. Go greenit ovat aika sopivia satseja moneen ruokaan.
PoistaJos sinä haluat muuttaa takaisin entiseen kotiisi, jonka pihalla kukki sininen kukkameri, niin minä voin sitten muuttaa nykyiseen kotiisi. Olisi meinaan ihan kiva saada tuollaiset naapurit!
VastaaPoistaLurps mitä kuvia.
Muutatko? Osa naapureista onkin kivointa tässä talossa.
PoistaOn sinullakin ihanat naapurit.
VastaaPoistaAivan mainion virkeät tarjoilut.
Namskis.
(Edellisen postauksen jälkeen
oli muuten ihan pakko paistaa
kardemummaista pannaria ja
tarjoilla sitä hillon ja kermavaahdon kera.)
Kiitos näistä.
Ole hyvä vaan. Pannari on aina hyvää perinneruokaa, varsinkin kaardemummalla höystettynä ja kermavaahdon + hillon kanssa nautittuna.
PoistaVuohenjuustosalaatti on yksi minunkin suosikkejani. Muistan kun söin ensimmäisen kerran vuohenjuustoa ja maistui mielestäni ihan hirveälle. Siitä on paljon aikaa. Nyt se on ihan herkkua.
VastaaPoistaMulla on ihan HIMO vuohenjuustoon. Se maustaa kaiken ruuan herkuksi ja erityisen hyvin vj sopii hedelmäiseen salaattiin.
Poista