tiistai 23. huhtikuuta 2013

Flavonoideista ja muusta


Kevät keikkuu tullessaan. Tänään on taas vihmonut iltapäivän mittaan vettä. Kylmän tuntuista ja harmaata. Pitää lisätä kerrospukeutumista, koska toppatakkia käytän seuraavan kerran vasta syksyllä. Näin on näreet! 

Vantaanjoki näyttää levittäneen ikkunasta katsoen Hämeestä ja Uudeltamaalta kuljettamansa vedet rantaniitylle. Rannan suunnittelussa on otettu huomioon Vantaanjoen tulviminen ja jopa sen todennäköisyys. Puistoon on suunniteltu uomia ja kosteikkoja nousuvettä varten. Vedenpinnan pitäisi nousta jo metrejä ennen kuin se uhkaisi tai saartaisi rannalle rakennettuja taloja. 

Tänään lähdin töistä ajoissa ja hyvällä mielin kotiin. Olen saanut ainakin 10 cm töitä pois pöydältäni jo alkuviikon aikana, joten palkitsin itseni pikakierroksella ”Kirjan ja ruusun” päivillä. Vähin ostoksin selvisin. 


Kotiin palatessa tiesin odottaa naapurien valmistamaa ihanaa vuohenjuustosalattia. Se kuuluu ehdottomiin lempiruokiini. Aina silloin tällöin käy ilmiömäinen tuuri ja etuoikeus syödä lempiruokaa yhteisessä ruokapöydässä naapurien kanssa. Eikö näytäkin mehukkaalta ja terveelliseltä? En tarvitse tänään enää muuta vatsan täytettä kuin kupin vihreää teetä. Sitä juodessani kippaan kurkusta alas vielä lisää flavonoideja.

Jälkiruokana ollut hedelmätarjotin jatkoi aterian terveellistä linjaa. Vatsa on nyt juuri sopivasta täynnä ilman ähkyn tunnetta. Se lieneekin oikeaoppisen aterioinnin tarkoitus. 



8 kommenttia:

  1. Mahdottoman mehevä ja houkuttelevan näköinen salaatti! Tuollainen asettelu on paljon houkuttelevampi kuin perinteinen.

    Minäkin ajattelen, että kasvikunnan tuotteet on se pääasia ja proteiini on vain yksi osa ateriaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin just on. Proteiinien laatu kuulemma korostuu ikääntyessä ja osa proteiineista pitäisi olla kasviproteiineja. Tykkään kyllä palkokasveistakin lautasellani. Go greenit ovat aika sopivia satseja moneen ruokaan.

      Poista
  2. Jos sinä haluat muuttaa takaisin entiseen kotiisi, jonka pihalla kukki sininen kukkameri, niin minä voin sitten muuttaa nykyiseen kotiisi. Olisi meinaan ihan kiva saada tuollaiset naapurit!
    Lurps mitä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutatko? Osa naapureista onkin kivointa tässä talossa.

      Poista
  3. On sinullakin ihanat naapurit.
    Aivan mainion virkeät tarjoilut.
    Namskis.
    (Edellisen postauksen jälkeen
    oli muuten ihan pakko paistaa
    kardemummaista pannaria ja
    tarjoilla sitä hillon ja kermavaahdon kera.)
    Kiitos näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. Pannari on aina hyvää perinneruokaa, varsinkin kaardemummalla höystettynä ja kermavaahdon + hillon kanssa nautittuna.

      Poista
  4. Vuohenjuustosalaatti on yksi minunkin suosikkejani. Muistan kun söin ensimmäisen kerran vuohenjuustoa ja maistui mielestäni ihan hirveälle. Siitä on paljon aikaa. Nyt se on ihan herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan HIMO vuohenjuustoon. Se maustaa kaiken ruuan herkuksi ja erityisen hyvin vj sopii hedelmäiseen salaattiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!